torstai 28. heinäkuuta 2011

Tiedote. Julkaistu: 28.07.2011 klo 09:33 - Suomen luonnonsuojeluliitto



Keväällä alkanut sopuleiden liikehdintä Lapissa on saamassa jatkoa. Kevätkesällä sopulit levittäytyivät soille ja alaville maille lisääntymään. Suomen luonnonsuojeluliitto ja Metsähallituksen Luontopalvelut kartoittavat tunturisopulin esiintymistä vuonna 2011 ja pyytävät kaikkien luonnossaliikkujien apua tilanteen hahmottamiseksi.

Yleisö voi osallistua selvitykseen esimerkiksi laskemalla montako sopulia näkyi marjareissulla tai tietyllä välillä tiellä kuolleena ja ilmoittamalla havaintonsa osoitteessa www.sll.fi/sopulivaellus. Nettisivulla havaintoarkisto kertyy reaaliaikaisesti ja kartasta voi katsoa missä sopuleita jo on nähty ja millaisia määriä. Nähtävillä on myös kartta kevään ja kesän havainnoista. Sopuliselvityksen tavoitteena on saada selkeä käsitys mm. vaelluksen laajuudesta ja kestosta.

"Sopuleiden lisääntymiskausi on suotuisien kelien ansiosta mennyt hyvin. Ainakin paikoin nuoria sopuleita on nyt jo erittäin tiheänä kantana", kertoo Risto Sulkava Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Heinäkuussa sopulien lisääntymiskausi on jatkunut. Nuoret sopulit saavuttavat sukukypsyyden jo muutaman viikon iässä. Keväällä ja alkukesällä syntyneitä nuoria tulee nyt jatkuvasti sukukypsiksi ja uusia pentueita syntyy syksyyn asti.

"Nuoret urokset saavat vanhoilta yksilöiltä lähtöpassit pesimäpaikoilta. Nuoret yrittävät etsiä rauhallista omaa aluetta ja siksi niitä nyt säntäilee vähän sinne tänne. Lisäksi iäkkäämpienkin sopulien levottomuus on lisääntynyt selvästi ja niitäkin näkee kirskuttamassa mättäikössä", Pekka Sulkava Metsähallituksen Lapin alueen luontopalveluista kertoo.

Suuren sopulivaelluksen alkutahdit on siis jo lyöty. Eläimet stressaantuvat liiassa tungoksessa ja pyrkivät uusille, rauhallisemmille asuinsijoille. Liikehdintä pysähtyy vasta lumen tultua. Siinä vaiheessa sopuleita on todennäköisesti jo huomattavasti kevään vaellusaluetta kauempana etelässä ja idässä.

Tuleva talvi ratkaisee sen, onko ensi keväänä vuosisadan sopulivaellus. Jos Lapin talvi on paksuluminen, eikä sisällä suojajaksoja, jatkuu sopulien lisääntyminen jopa talvella lumen alla. Jos kaikki menee sopulien kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, ensi keväänä on odotettavissa jättivaellus.

Lisätietoja:

Risto Sulkava, Suomen luonnonsuojeluliitto, 050-5602113

Pekka Sulkava, Metsähallitus, 0400-815660

Lisätietoja sopulivaelluksesta ja havaintojen ilmoittaminen: http://www.sll.fi/sopulivaellus

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Kutsu jonnekin:)

Syyspäivien kutsu: 


ILMOITTAUTUMISET 31.7. mennessä oheisen linkin kautta:

http://www.webropol.com/P.aspx?id=559776&cid=94560999



Tervetuloa Luonnonsuojeluliiton Syyspäiville 3.-4.9.2011 Lohjan Sammattiin! Syyspäivät järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Päiville kokoontuu toimijoita yhdistyksistä, piireistä, valtuustosta, hallituksesta, valio- ja toimikunnista sekä keskustoimistolta. Vuotta 2012 suunnitellaan yhdessä kaikkien liiton toimijoiden kesken erityisteemoihin keskittyvissä työpajoissa. Tavoitteena on löytää entistäkin parempia tapoja toimia  yhdessä - yhdistyksissä, piireissä ja liitossa. Aikaa on varattu myös kulttuurinautinnoille, luontoelämyksille ja saunomiselle.


HINTA: Liitto maksaa valtuuston, hallituksen, piirien puheenjohtajien ja työntekijöiden  matka-, majoitus- ja ruokailukulut.
Paikallisyhdistysten osallistujille syyspäivien hinta (sis.majoituksen ja ruokailut) on 35 euroa. Matkakulut yhdistys maksaa itse.

Lämpimästi tervetuloa!

Tuire Laurinolli, valtuuston puheenjohtaja
Risto Sulkava, hallituksen puheenjohtaja
Eero Yrjö-Koskinen, toiminnanjohtaja


 LISÄTIEDOT SYYSPÄIVISTÄ:

 Heini Jalava
 045 265 4242, heini.jalava@sll.fi
(ohjelmaan liittyvät tiedustelut)

Sinikka Kunttu
 050 408 6422, sinikka.kunttu@sll.fi
 (yleisiin järjestelyihin liittyvät tiedustelut)

Kiinnostava tilaisuus "punaisella torilla"

Reijo Erola tulee Punaiselle talolle perjantaina 29.7. klo 12 kertomaan Mustakurkku-uikusta. (tarkempaa tietoa asiasta ei sihteerillä ole...)

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Kolin luonnonkukkapäivä

...taisi mennä meiltä ohi, vaikka lupailin siitä infoa tänne blogiin. Yhteiskyytiä Enosta ei ilmeisesti ollutkaan? Seuraava etappimme on lepakkoretki, jonka päivämäärän ratkaiseminen on kovasti vaikeaa - ja näin myös lepakkotutkan varaaminen retkeä varten...:)

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Toripönöttelyä ja muuta mukavaa ajankulua

Helteisena viikonvaihteena (pe-la) osallistuimme suureen media- ym. tapahtumaan Enon torilla. Teimme toimintaamme näkyväksi, edistimme luontoaatetta ja saimme muutaman toiminnasta kiinnostuneen yhteystiedotkin. 

Tässä kuvassa Tapsa, luonto- ja juontomestari, vetää virtuaalista lintubongaushetkeä (huomatkaa rennonletkeä asenne):


Ja tässä perjantain pönöttäjiä arpajaispönttöineen - Helena ja kukkahattutäti:


Launtaina pääsimme ihan markiisin alle. Mukana olivat Tapsa, Päivi, Helena, Helinä ja Anna. Ja monta muuta luonnonystävää pysähtyi kojulle jutustelemaan. Harmi, ettei kuvista näy Helinän tarmokas arvanmyyntiasenne...



Ja illalla sitten nostalgiaa: tanssi-iltamat Sarvingin hassunhauskalla nuorisoseurantalolla. Pantiin (tai siiis mentiin) twistaten ja sitten hiivittiin äkkiä nurkan taakse, ettei kukaan huomaisi, että melkein kuoliaiksi hengästyttiin... 





Kiitos taas kaikille ystäville kahdesta mukavasta kesäpäivästä!


keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Eno-päiville!

Ensi perjantaina ja lauantaina olemme esillä Enon torilla osana Eno-päivien ohjelmaa. Tervetuloa turisemaan ja vaikka pönöttämään esittelypöytämme taakse!

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Vastamäkeen...

...oli uskaltautunut hellepäivänä vain kourallinen talkoolaisia. Mutta ei se määrä vaan laatu...

Liisa ja Ilkka:


Matti ja Liisa (häveliäästi puun takana):

 

Vastoja / vihtoja puun juurella. Kiitos Tannisille kankaan lainasta!