maanantai 29. lokakuuta 2012

Ekstrahyvää...

...saimme kokea lauantaina, kun meitä opastettiin valokuvauksen ja kuvankäsittelyn ihmeelliseen maailmaan. Eipä ainakaan sihteeri tiennyt, että kamerassa on vaikka mitä valittavaa. Kun nyt vain jaksaisi muistaa kaikki...


Edellisissä kuvissa jo näkyy, miten eri tavoin lopputulokseen voi vaikuttaa - kyseessä on (kuulemma) asetuksien vaikutus kuvan väreihin (asetuksena päivänvalo ja asetuksena hehkulamppu). Tässä tosin kaikki on tapahtunut vahingossa ja kokeilumielessä. Ja tässä alemmassa fish eye:) - tältä siis näyttää karpin maailma?


Kiitos taitavalle kouluttajallemme! Jäämme suunnittelemaan jatkokurssia. Jos päästäisiin vaikka tokalle luokalle.




maanantai 22. lokakuuta 2012

Sihteerin anteeksipyyntö

Huomasin kauhukseni, että tuohon blogin reunaan on luiskahtanut vaalimainos. Sitä ei ole tarkoitettu siihen, mutta koska tunnuksillani on kaksi blogia (toinen on koirieni), tuo vaalihöpinä on automaattisesti mennyt molempiin enkä saa sitä pois muuten kuin ottamalla molemmista, ja haluaisin pitää sen kuitenkin toisessa blogissa. Koetan selvittää, miten onnistuu.

Olennaista on, että Enon Luonnonystävät on poliittisesti sitoutumaton konklaavi eikä sen toimintaan kuulu minkään puolueen esille tuominen! Olen tosi pahoillani. Päivi

Ensi lauantain kohokohta

Jos haluat ottaa kuvan vaikkapa pihalla telmivästä kolmesta koirasta, ja tulos on tällainen:


...niin sydämellisesti tervetuloa lauantaina 27.10. Enon kunnantalolle harjoittelemaan valokuvien ottamista ja niiden jatkokäsittelyä sellaisiksi, että kehtaa näyttää muillekin. 

Lauantaisen luontokuvauskurssin tarjoaa Enon luonnonystävät ja opetuksen Tarmo Sotikov. Hän on luvannut valistaa meitä muun muassa seuraavissa asioissa: kuvaustekniikka, jalustan käyttö, kuvausasennot, kuvakulma, sommittelu, rajaus, valotus, "kehykset", pelkistys ja lisäksi "muut luovat ajatukset". Kameratekniikasta opetellaan aukko, suljinaika, herkkyys ...mitä lienevät, ilmeisesti järjestelmäkamera-asioita. Kuvankäsittelystä valkotasapaino, rajaus, saturointi... Kuvakirjakuvioissa värisommittelu, muotosommittelu, "kuvan aukeaminen", teema, kuvien viesti. 

Onpa monipuolista - asiaa on sekä pokkari- että järjestelmäihmisille. Ottakaa mukaan kamera ja oma läppäri, jos sellainen on. 
 
Aloitellaan aamulla yhdeksän pintaan, lopetellaan kolmen hujakoilla. Tauotetaan, keitellään kahveet, ottakaa evästä mukaan niin ei tuhraudu aikaa kaupassa juoksenteluun. Mukavaa yhdessäoloa siis luvassa!

 


 

torstai 11. lokakuuta 2012

Jotkut ovat Norjassa...

...jotkut naapurissa. Enon Eräherkkujen palvelu vain paranee: nyt on jo ilvessuoja pihassa. Kiitos turvallisesta hoitopaikasta!


HUPS - TÄNNE LUISKAHTI VÄÄRÄN BLOGIN TEKSTI MUTTA OLKOON NYT SITTEN! PITI OLLA OLJAN BLOGISSA TÄMÄN... Anteeksi!

toivoo sihteeri, se hajamielinen...

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Yhdistyksen syyskokous

Enon luonnonystävien syyskokous pidetään sunnuntaina 14.10. kunnantalolla  klo 15. Kokouksen jälkeen klo 16 on yleisötilaisuus, jossa esitelmöidään ja keskustellaan luonnonsuojelupiirin esityksestä Koitajoen ja Luhtapohjanjoen suistojen suojelusta. Mukana Heikki Pönkkä. Tarjoilemme syksyn kunniaksi kahvia ja kakkaraa. 

Tervetuloa mukaan!