keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Keväistä kuhinaa

- Luonnonystävien ja Enon lintukerhon yhteinen lintujen tarkkailupäivä helatorstaina 5.5. Jakojärvellä klo 8-12
Aikaisemmille tarkkailijoille järjestetään lähtö yhteiskyydein Enon kunnantalon pihalta klo 8. Omilla kyydeillä voi tulla mukaan mihin aikaan vain, ja toki jo aiemminkin voi mennä aamun lintuja katselemaan. Mukaan omat eväät ja (soija)makkarat, Jakojärven maja on käytössämme eväiden syöntiin ja sään suojaksi. Piipposen Tapsa on luvannut tuoda lintukirjallisuutta, ja kaukoputkia on käytössä katseluun. 
 
Tässä vielä linkki reitistä, jos joku ei ole ennen käynyt Jakojärvellä:


- Maantieteen tohtori, yliopistolehtori Ilkka Pyy Harpatin laavuluennolla 19.5. klo 17
Ilkan aiheena on "Kolme kriittistä näkökulmaa Enon kirkonkylän kaavoitukseen: laatu, liikkuminen, luonto”. Laavuluennot ovat osoittautuneet mukaviksi ja keskusteleviksi tilaisuuksiksi, joten niitä jatketaan näin loppukeväisin ja alkusyksyisin. Mukaan omia nuotioeväitä, Luonnonystävät tarjoaa kahvia, teetä ja pullaa:) * Jos sää on kovin sateinen, pidämme tilaisuuden kunnantalon valtuustosalissa samaan aikaan. Ilmoitamme sähköpostitse 19.5. klo 9 mennessä, jos tilaisuus säätiedotuksen perusteella siirretään kunnantalolle!


- Retki Herajoelle perjantaina 27.5. Lähtö yhteiskyydein Enon kunnantalon pihalta klo 18. Paikan päällä on mahdollista valita lyhyempi tai pidempi kävely nuotiopaikalle. Omat eväät mukaan! Lisätietoja myöhemmin!


- Yölintukävely joko pe 17.6. tai 18.6. iltayöstä osallistujien toiveiden mukaan. Lisätietoja myöhemmin!


- Luonnonkukkapäivän retki sunnuntaina 19.6. Valde Hassisen kotipihan maisemiin. Tämän vuoden teemakasvina on tuttu kulttuurikasvi koiranputki. Lisätietoja myöhemmin!


- Eno-päivien toritapahtuma lauantaina 9.6. klo 10-15. Järjestäjänä toimii MLL:n Enon paikallisyhdistys. Luonnonystävät on ilmoittautunut pitämään pöytää, ilmoittautukaa Annalle, jos pääsette mukaan turisemaan.
 
 
LISÄKSI TALKOOINFOA:
 

RAPSUTELLAAN esiin yhteinen ympäristö

torstaina 28.4. ÄITIENPÄIVÄ SIISTIKSI -TAPAHTUMA
klo 16 alkaen ROSKIEN KERUU kylän ympäristöstä. Aloitus Paremman Arjen pihasta (Kauppatie 4), jossa roskapussien jako ja alueiden koordinointi.
Tiedustelut puh. 050 379 4435.
Järj. Enon kyläyhdistys ry.

klo 18 palvelutalo Kotiranta, Välskärintie 9
JÄTTEIDEN LAJITTELUSTA -ILTA. Jäteneuvoja Tommi Kukkonen/Puhas Oy ohjeistaa oikeaa jätteiden lajittelua. Enon Marttojen tarjoama kahvitarjoilu alkaa klo 17.30.
Tiedustelut puh. 0500 302 704.
Järj. Enon Martat ry.

keskiviikkona 11.5. klo 17.00 alkaen
Enon kotiseutumuseo, Alapappilantie 1
MUSEOPIHAN KEVÄTRAPSUTUS. Mahdollisuus tutustua kotiseutumuseoon. Nuotio,
ota mukaan omat eväät, haravat sun muut.
Tiedustelut puh. 040 741 4411.
Järj. Eno-seura ry.

lauantaina 28.5. klo 09.00 alkaen
LOUHIOJAN SIIVOUSTALKOOT
Kokoontuminen Louhitalon pihalla (Heintie 16), jaetaan roskapussit ja siivousalueet. 
Nuotio on, ota mukaan omat eväät, haravat & hanskat.
Tiedustelut puh. 0400 367 368.
Järj. Louhiojan kyläyhdistys ry.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kevät keikkuen tulevi


Nyt siis ulos kaikki!


http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/16/ulos-luontoon-kevatseuranta-nayttaa-kevaan-parhaimmillaan




keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Lapsi- ja metsäasiaa


Lasten kanssa metsäretkelle 12.4.!

Suomen lasten metsäretkipäivää vietetään ensimmäistä kertaa tiistaina 12.4.2016. Uuden teemapäivän idea syntyi Helsingin yliopiston luokanopettajaopiskelijoiden keskuudessa. Tavoitteena on kannustaa kaikkia aikuisia, niin perheitä kuin lasten kanssa työskenteleviä ja vapaaehtoisia viemään lapsia metsäretkille. Huolena on, että nykyisin yhä harvempi lapsi pääsee metsäretkille, jolloin lapsille ei pääse muodostumaan luontosuhdetta.

Suomen lasten metsäretkipäivän suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Opiskelijat ovat jo synnyttäneet teemapäivästä nettisivuston ja Facebook -sivun, jossa jaetaan vinkkejä metsäretkeilyyn.

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Luonto-Liitto ovat mukana kannustamassa metsäretkille, ei vain yhtenä päivänä, vaan läpi vuoden.
Paikallisyhdistykset voivat lähteä apulaisiksi vaikkapa paikallisen päiväkodin tai koulun metsäretkipäivään. Metsäretkipäivällä voi nostaa esiin paikkakunnan tärkeän lähimetsän, jonka toivotte säilyvän virkistyskäytössä.

Lisätietoja:
- Ympäristökasvatustoimikunnan vetäjä Tarja Heikkonen, heikkonen.tarja@gmail.com, 044 989 8191
- Luonnonsuojeluliiton vieraskynäkirjoitus metsäretkipäivästä: http://blogs.helsinki.fi/metsaretkipaiva/vieraskyna/elamanpituiselle-metsaretkelle/
- Tapahtumasivu: www.facebook.com/suomenlastenmetsaretkipaiva/
- Ryhmäsivu: www.facebook.com/groups/suomenlastenmetsaretkipaiva/

Heidi Salonen
Järjestövastaava
Suomen luonnonsuojeluliitto
Itälahdenkatu 22 b A, 00210 Helsinki
p. 044 5512106
heidi.salonen@sll.fi

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Pulmusia, pulmusia...



Sihteerin lapsenpiikaviikonvaihde esti retkeilyn ja siitä raportoinnin, mutta Tapsa Piipponen - kiitos taas - teki päivän retkestä mukavan ja tarkan selosteen. Näyttää siltä, että Eno on tänä keväänä viehättänyt erityisesti pulmusia; niitä on nähty nyt vähän joka puolella. Sihteerikin sai havaita elämänsä ensimmäiset (auton tuulilasin läpi tosin vain). 


Hieman pilvisessä ja vähän kosteahkossa kevätsäässä linturetkelle osallistui seitsemän henkilöä, väkeä oli luonnonystävistä ja lintukerhosta. Retki suuntautui Enon kylältä Jakojärven, Pohjan ja Sarvingin kautta Joensuulammen tuntumaan Pirttivaaraan. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Jakojärven metsästysmajalle. Aluksi oli hieman hiljaista, mutta töyhtöhyypät ilmaisivat ääntelyllään ensimmäisinä itsensä (3 kpl), pari telkkää pyörähti Jakojärven yllä, palokärki ja käpytikkakin ääntelivät ja rummuttelivat lähistöllä. Pajusirkku oli kaikille kevään ensimmäinen. Matka jatkui Ala-Pohjan kautta Pohjan peltoja tarkkailemaan. Kahdeksan kottaraista oli syömäpuuhissa pellolla, mutta varsin mukava yllätys oli kuusen latvuksissa myyriä tarkkaileva hiiripöllö. Pari pyrstötiaista pyörähti paikalla. Töyhtöhyyppiäkin nähtiin, nyt kahdeksan kappaletta. Pari sinisorsaa ja joutsenia tavattiin kolme lentoretkillään. Pohjantiellä pysähdyimme yhden talon ruokintapaikan tuntumassa, ja siellä oli myös mukavia havaintoja: pari peippoa, kolme vihervarpusta, pari keltasirkkua, viherpeippo - ja punatulkkukin äänteli lähistöllä. Sarvingista tuli viesti, että siellä on kaupan takana pulmusia, ja kolmisenkymmentä sellaista pyrähtikin lentoon mentyämme niitä katsomaan. Hieno näky. Nuorisoseurantalon tuntumassa harmaapäätikka kevätääntelyillään lennähti pikaisesti ohitsemme. Selänteen pelloilla näimme pari joutsenta.  Joensuulammen tie oli hieman huonossa ajokunnossa, mutta kävimme pikkuporukalla katsomassa linnut: kaksi joutsenta ilmeisesti siihen pesimässä kuten aiemminkin, lisäksi yksi koirassinisorsa ja kolmen naarasta. Ainakin 23 eri lintulajia retkellä havaittiin – ja muutenkin retki oli mukava keväinen yhteisretki.

Tapsa P. 

Ps. Mainittakoon, että enolainen Pirttivaarassa asuva Sami Majoinen on avannut omat luontokuvanettisivunsa. Sieltä löytyy myös tänään näkemämme hiiripöllön kuva. Sivuston osoite on: http://saminluonto.kuvat.fi. Siellä on muitakin hienoja kuvia, mm. lapinpöllöistä. Käykääpä vilkaisemassa.

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kevätaamua kuulolle

Sunnuntaina 3.4. tehdään pieni linturetki sulille lintupaikoille Enon maastoihin, mm. Joensuunlammelle. Yhteislähtö Enon kunnantalon pihalta klo 9. Tervetuloa mukaan kaikki aikaisia lintuja katsomaan, kuulemaan.

Tässä osoitteessa tarkkaa tietoa susiseminaarista:

https://pohjois-karjalan-maakuntaliitto.cmfile.net/email/56fd08b97f04a