keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Parempaa, toiveikkaampaa ja touhukkaampaa uutta vuotta meille kaikille!

 

 

Enon Luonnonystävät toivottaa itselleen ja muille aivan erityisen paljon parempaa ja aiempaa vähemmän surua sisältävää vuotta 2021! Jos luoja, virukset ja muut valtaa omaavat suovat, kokoonnumme tammikuussa järjestäytymään tulevaa varten. Hakusessa ovat ainakin varapuheenjohtaja, sihteeri ja toimintaideat. 

Vuoden 2021 aluksi käynnistämme Hepolampi Hengittämään -hankkeen (HeHe). Erään rääkkyläläisen metsänomistajan kanssa on alustavasti sovittu myös vastatalkooperinteen elvyttämisestä - sehän on toiminut myös hyvänä varainhankintakäytäntönä seuralle. Myös jäsenkosiskelua on syytä alkaa suunnitella. 

Ennen tätä kaikkea kuitenkin: Onnellista uutta vuotta!




keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Iltanuotiolla: Katseita menneeseen ja tulevaan - ja kotiseutuun

Rohkeasti päätimme järjestää joulutuli-illan, ja siitähän tulikin oikein mukava tuokio. Tulehen tuijottajia oli paikalla 17, jos sihteerikkö Unelma oikein laski. Suuri kiitos Marjutille ja Valdelle (jälleen kerran) tunnelmavalaistuksen onnistumisesta ja kiitos Kukkosen Pekalle maisemallisista nautittavuuksista:). Tässä sihteerikkö pitää tervetulopuhetta, mukamas (kuvan lähetti Marjut):

Oheisissa kuvissa esillä: a) porukkamme kalvaskasvoista nuoriso-osastoa + Eno-Seurassa työtä kokeillut ja kokeileva henkilö sekä sihteerikön huivi, b) nuotiohehkua luonnon ystävien aurana sekä c) ei-savua-ilman-tulta -teemaa. Kuvat otti Marita.

 

 

Illan kohokohtana meillä oli Eno-Seuran vierailu, jonka yhteydessä Koljosen Juhalle luovutettiin Kotiseutuliiton myöntämä ansiomerkki (kuvan lähetti Juha): 

Onneksi olkoon - menipä ansiomerkki oikeaan osoitteeseen! 

Tavataan vuonna 2021 tammikuussa ensimmäisessä järjestäytymiskokouksessa. Seurailkaa ilmoittelua. Ensi vuoden projektiksemme mietimme Hepolampi terveeksi -hanketta. Palataan tähän asiaan heti vuoden alusta. 

Oikein hyvää joulunaikaa kaikille!


 


lauantai 31. lokakuuta 2020

Järjestäytymistä

 Sääntömääräisyydet saivat meidät nuotion ympärille, pitkästä aikaa. Syyskokous vietiin läpi kahvitellen ja makkaraa maistellen, mukana yhdeksän kaksijalkaista luonnonystävää ja yksi nelijalkainen villipeto kaikessa alkukantaisuudessaan. 

Asiat saatiin käytyä läpi ja lisäksi Enon luontoa 2 -kirjaselle syntyi siitä vastaava toimituskunta. Nyt kaikki ahkerasti kirjoittamaan siitä, miten onnekkaita olemme täällä viruslinkojen ulkopuolella, pyrstötiaisten ja pohjantikkojen pyrähtelypaikoilla!

Kuvissa kokouspoikia, -tyttöjä ja nuotiovärinää. Jostain sihteerikön teknologiaosaamisvajeesta johtuen tuo yksi kuva ei suostu suurenemaan.


lauantai 24. lokakuuta 2020

Yhdistyksen syyskokous 31.10. klo 14

Tervetuloa Enon Luonnonystävien syyskokoukseen lauantaina 31.10.2020 Harpatin laavulle. Miettikää mielessänne toiveita toiminnalle. Sihteerikkö tuo - Halloweenin kunniaksi? - mukanaan kasvomaskeja, joten ei huolta varusteista! 



tiistai 29. syyskuuta 2020

Enon luontoa 2 -julkaisusta

 


Hei Luonnonystävät ja muut luonnon ystävät! Nyt on aika, iltojen pimetessä, ryhtyä työstämään Enon luontoa 2 -julkaisuamme. Kirjoitelkaa siis muistiin pieniä tarinoita kokemuksistanne, näkemisistänne, ihastuksistanne tai vihastuksistanne ja lähettäkää niitä Reijolle tai Päiville (tai molemmille). Tarinoiden ei tarvitse olla pitkiä, sivu riittää ja vaikka puolikin... Luontommehan on vaikka mitä; kasveja, eläimiä, puutarhoja, maisemia, vettä, ilmaa, kiviä... Koskematonta, tuhottua, rakasta, rentouttavaa, pelottavaakin... Petoja ja pistiäisiä. 

Julkaisun olemme velkaa Markulle. 

Lähetelkää tekstinne mieluusti marraskuun loppuun mennessä: paivi.armila@uef.fi tai / ja reijo.erola@telemail.fi.

Kiitos!! 

 





lauantai 29. elokuuta 2020

Kaatoiko korona meidät?

Ehkä ei kuitenkaan - aikamoista lamaa on toiminnassa kuitenkin ollut. Nyt kuitenkin, luonnon omana merkkipäivänä, on hyvä palautella mieleen se, mikä on tärkeää. Vuosi on ollut kummallisen raskas, surullinen ja ihmisiä erilleen ajava. Metsä ei kuitenkaan ole karsastanut kulkijoita. Enossa on niin paljon kaikkea kaunista, ja nyt luonto on kaunis kuin mikä - kirkas, kuulas, elokuista valoa suodatteleva. Sihteerikkö on kulkenut koirineen aamutuimaan Häihänniemessä...



...soilla:



...metsissä:



...Loiralla:



...Tannilanvaaralla:




...ja Karhunsalolla:


Hyvää ja seesteistä luonnon päivää kaikille! Sihteerikkö ei nyt osaa pienentää noita kuvia blogin linjaan - alustaa on taas "kehitetty" (ja juuri kun Unelma Säleikkö oppi entisen...).

perjantai 24. heinäkuuta 2020

Bongausta ja poistoja

Lämpimiä ja pehmeitä, hämärtyviä kesäöitä voi viettää vaikka bongaamalla lepakoita, noita sympaattisia yöeläjiä. Havainnoista voi halutessaan ilmoitella Suomen lajitietokeskukselle.


Päiväsaikaan voi sitten vaikka poistella haitallisia vieraslajeja. Sihteerikkö Unelma Säleikkö ei oikein usko, että luonnossa olisi olemassa joku rajattu "suomalainen luonto", mutta kiltisti hän on järjestänyt yhden naisen kitkentätalkoita Pahvitehtaantien varressa. "Perinnemaisema" konstruktiona on jotenkin uskottavampi, joten sen voimalla:


torstai 11. kesäkuuta 2020

Viestiä lintukerhon "pojilta"

Iidesjärven lintuja: ruisrääkkä
Teemme perjantain ja lauantain välisenä yönä retken kuuntelemaan yölaulajia. Suuntana joko Jakokosken suunta (missä ehkä kehrääjä, pikkusieppo, kangaskiurukin yms.) tai Pohjan-Sarvingin suunta (viitakerttusta, luhtakerttusta, ruisrääkkiä)

Lähdemme kunnantalon pihalta klo 23 muutamalla henkilöautolla. Retken kesto autokunnista riippuen noin klo 2-4 aamuyöhön. Yön lämpötilat 10-15 asteen paikkeilla, hiljainen idän ja etelän puoleinen tuuli, eli sään pitäisi olla yöretkeen lähes parhaimmillaan. Omat yöeväät mukaan ja sopiva vaatetus, ettei seisoskellessa tule kylmä.

Soitelkaa jos kysyttävää
050 341 8254

lauantai 2. toukokuuta 2020

Tiedoksi tapahtumia...

Nyt kaikenlaiset lintutapahtumat on syytä järjestellä omassa pihapiirissä tai pienellä porukalla siellä, missä linnutkin ovat....

https://www.birdlife.fi/tapahtumat/lasten-lintuviikko/




Tornien "taisto" voidaan toteuttaa vaikka oman saunan katolta (ei saa pudota...). Lapsia emme suosittele kuitenkaan laskemaan katolle lintuviikollaan - emmekä muutenkaan. 

Ei voi kuin toivoa, että joskus maailma pyörähtää raiteilleen. Linnut ainakin ottavat tästä ajasta kaiken irti - sellainen kihinä ja liverrys on nyt kaikkialla. Rastasta jos jonkinlaista ovat pihat, puut ja pusikot täynnä. Ja kuovi kutsuu kesää saapuvaksi!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Omituinen talvi, vielä omituisempi kevät

Kylläpä meidät on laitettu viime aikoina monenlaisten kysymysten eteen. Tekisi mieli todeta, että tätä se kaupunkeihin pakkautuminen ja sen loputon suosiminen aiheuttavat, mutta eipä todeta - mistä näitä tietää? Kaikkien on nyt oltava varuillaan.

Meille, kuten melkein kaikille muillekin, varuillaan olo tarkoittaa kotinurkilla pysymistä. Vielä ei ulkona käymistä ole kielletty, joten metsästä on tullut, mikäli mahdollista, entistäkin tärkeämpi pakkautuvien ajatusten kaatopaikka. Metsä ei viruksista piittaa vaan kohisee kevättään, lisää vihreyttään, kutsuu kuljeskelemaan. Pajunkissat lekottelevat oksillaan, ja korpit lentevät pareittain.

Latupohjilla Vallisärkällä on vielä lunta niin, että kengät kastuvat, mutta muuten talvi on jo pitkälti noussut usvana ilmaan.

 
Kukaan ei nyt tiedä, miten tästä jatketaan. Voidaanko ihmisten ja koirien metsässä liikkumista rajoittaa? Jos voidaan, niin mitä sitten? Monentasoista talkoohenkeä ja -ajattelua tarvitaan nyt. Ja ehkä omassa pihassa saa iltanuotion laittaa?

Voikaa hyvin kaikki!

lauantai 1. helmikuuta 2020

Muistiontynkää


Muistio palaverista 30.1.2020 klo 18 – 20

Enon kunnantalon aulatila

Paikalla: Helinä Saarivuori, Anna Lehtinen, Marjut Willman-Hassinen, Valde Hassinen, Meria Haapalainen, Simo Seppo, Sisko Seppo, Päivi Armila, Arja Metso, Helena Pyhäniemi ja Reijo Erola


1.     Muistelimme surren Markkua ja keskustelimme pysyvän muistomerkin laatimisesta Markun pitkän luonnonsuojelutyön kunniaksi. Palaamme asiaan konkreettisesti, kunhan suurin suruvaihe on joskus selätetty.


2.     Yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Anna Lehtinen (hoitaa myös puheenjohtajuutta toistaiseksi), sihteeriksi Päivi Armila ja rahastonhoitajaksi Arja Metso.


3.     Kävimme läpi ja allekirjoitimme tiliasiat yhdistyksen kevätkokousta varten. Kevätkokous pidetään torstaina 27.2. klo 18 Enon valtuustosalissa. Päivi hoitaa kokouskutsun lehteen, ja Anna pyrkii järjestämään kokoukseen oheisohjelmaa. Vuoden 2019 toimintakertomus tuodaan kevätkokoukseen (Päivi laatii sen).


4.     Keskustelimme lyhyesti erilaisista rahanhakumahdollisuuksista. Päätettiin kysyä kaupungin kulttuuritoimen halukkuutta tukea toimintaamme (esimerkiksi Enon luontoa 2 -kirjan kuluissa). Valde lupasi olla yhteydessä kulttuuritoimeen. Vielä säästössä olevat Pamilorahat päätettiin ”jäädyttää” toistaiseksi mahdollisia tulevia Pamilokuluja varten. Myös jäsenhankinnasta juteltiin. Päivi laatii ja jakaa ennen kevätkokousta jäsenkirjeen, jossa muistutellaan maksuasioista.


5.     Suunniteltiin kevään ohjelmaa ja sovittiin joistakin vastuista. Jatkamme keväälle suunnitellun Koreikkotapahtuman ideointia (kysytään Juha-Veikko Mikkolalta kiinnostusta tulla asiantuntijaksi – Päivi kysyy). Valde järjestää veneretken Joukiiselle. Eno-päivään viemme sekä Inha-esityksen että esimerkiksi luontoaiheisen tietokilpailun. Luonnonkukkapäiväksi ideoimme lehdokkiretkeä. Päivi ottaa yhteyttä Krista Mikkoseen: yhdistetään Kristan lupaamat P-K:n Luonnonsuojelupiirin ja Enon Luonnonystävien luokse tehtävät vierailut. Päätettiin toteuttaa Enon luontoa 2 -kirja erityisesti Markun kunniaksi. Reijo toimittaa kirjan, ja siihen saa tarjota tekstejä. Joitakin jo valmiita ideoita on: ”Junan tuomat kasvit” ja ”Vuorijalavan tarina”.


6.     Nettisivumme on päivitetty, niihin voi halutessaan viedä asioita.


Kokous alkoi itkuisesti, mutta päätimme sen kuitenkin tulevaan katsoen. Tervetuloa kevätkokoukseen 27.2.