lauantai 27. huhtikuuta 2019

"Eksentrinen kermikeidas"

Elinikäisen oppimisen riemussa ja lintukuorojen konserteissa vietettiin tätä päivää. Tänään olikin varsinainen luontolauantai, kun saimme vieraaksemme luonnonystäviä sieltä täältä pitkin Pohjois-Karjalaa, tiedä häntä mistä kaikkialta, kolmisenkymmentä meitä kai lopulta kaikkineen oli.

Aamulla starttasimme Rahkeenniemen maisemiin. Siellä maatilojen pelloilla ja Pielisjoen partailla nähtiin ja kuultiin monenmoista: kurkia, sorsia, töyhtöhyyppiä, rastaita, iso- ja pikkukuoveja, lokkeja, joutsenia, peippoja, keltasirkkuja - ja viiriäisenkin joku näki. Ja keskellä jokea mahtavan sääksen pesän asukkeineen. Ja aurinko helli ja houkutti.

 

Niemen kupeessa kävimme tarkistamassa myös erään kuuluisan "Paukkajan kuusen" - ja olihan siinä katsomista siinäkin:


Vaikka vähän synniltä siirtyminen sisätiloihin tuntuikin (aurinkokin motkotti menoamme), niin velvollisuudet kutsuivat: Louhitalolle sopalle, kokoukseen ja luonnonsuojeluoppia saamaan. Oppia meille ammensi asiaa tunteva Juha Hämäläinen, jolta opimme muun muassa sen, että vuonna 1938 Suomeen perustettiin ensimmäiset luonnonsuojelupuistot ("maisemallisesti arvokkaat kohteet"), mutta suojelulaki saatiin jo vuonna 1923. Sittemmin kehkeytyi luonnonsuojelun hallinto aina ministeriötasoa (ja virkahenkilöstöä) myöten. Natura 2000 -ohjelma vaikuttaa olleen hyvin keskeinen käänne luonnonsuojelualueiden jatkuvalle lisääntymiselle. Nythän suojelun piiriin tulee alueita koko ajan lisää. 


Sihteerikkömme Unelma Säleikkö oppi, että Pohjois-Karjalan erityisellä vastuulla on suojella rupiliskoa, norppaa ja valkoselkätikkaa sekä joitakin putkilokasveja. Erityisesti sihteerikköä ilahdutti oppia uusi käsitepari: eksentrinen kermikeidas. 

Eikä tässä vielä kaikki: vielä kerran saimme kuulla, mitä I.K. Inha matkoillaan pohti. Kyllä oli taas vaikuttava ja otteessaan pitävä esitys! Yleisöä tuli tupa täyteen - ainakin 50 henkilöä tai enemmänkin. Jälleen kerran huomattiin, että Louhitalo taipuu tarvittaessa miksi vain - nyt Pamilon ja Koitajoen maisemiksi.

 
 

Olihan täyteläinen lauantai. Mitenhän tästä nyt normaaliin elämään taas...

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Sai keväinen sää, siis helkyttäkää, sävelin säihkyvin...?


Enon Luonnonystävät ry
Muistio palaverista 15.4.2019 klo 17.30 – 19

Enon kunnantalon kokoustila

Paikalla: Markku Aho, Helinä Saarivuori, Anna Lehtinen, Pauli Vartiainen, Pertti Heiskanen, Marjut Willman-Hassinen, Valde Hassinen, Juha-Veikko Mikkola, Meria Haapalainen, Anni Rannikko, Simo Seppo, Sisko Seppo, Päivi Armila

1.     Juteltiin Uimaharjun kaavasta ja todettiin, että luonnonsuojelun näkökulmasta siinä ei taida olla isompaa huomautettavaa, ainakaan toistaiseksi ja olemassa olevan tiedon varassa.

2.     Sovittiin 27.4. järjestettävästä ”moninaisen ohjelman lauantaista”. Aamupäivällä tehdään Louhitalolta starttaava linturetki, sitten lounastetaan Louhitalolla puolen päivän jälkeen ja iltapäivällä osallistutaan luonnonsuojelupiirin kevätkokoukseen ja sen ohessa tarjottavaan luentoon luonnonsuojelutoiminnan historiasta Pohjois-Karjalassa. Päivän päätteeksi nähdään uudelleen I.K. Inha -esitys ja juodaan pullakahvit. Päivi laatii mainosta päivästä.

3.     25.5. tehdään retki Teretinniemelle Patvinsuon maisemiin.

4.     14.6. järjestetään iltayön kävely ja lintukuunteluretki aarnialueelle Ihannon maisemiin.

5.     16.6. tehdään luonnonkukkapäivän retki Notkolaan Riihilammen maisemiin.

6.     Kesäkuun lopulla pidetään jättipalsamin kitkemistalkoot Pahvitehtaantiellä ja Heikuranvaaralla.

Keskusteltiin lyhyesti Tornien Taistosta ja mahdollisesta osallistumisesta siihen. Ehkä retken lintutornille voisi tehdä myös ihan ilman