keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Hyvää uutta vuotta!

 
 
 
Hyvää uutta vuotta kaikille luonnonystäville! Tiedoksi myös seuraava Piipposen Tapsan tiedotus:
 
Talvilintulaskenta tehdään uudenvuodenpäivänä 1.1.2016. Lähtö kunnantalon pihalta klo 9. Retken kesto on noin 6 tuntia koko kierros. Noin puolen päivän tuntumassa evästellään ilmeisesti srk-talon puiston penkeillä. Sää näyttää kohtuulliselta: noin 10 pakkasastetta ja kaakkoistuulta jonkin verran. Uudenvuodenpäivän jälkeen sää kylmenee ja luntakin saattaa tulla, joten retki kannattaakin tehdä pikimiten.
 

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

perjantai 18. joulukuuta 2015

tiistai 15. joulukuuta 2015

Valon ympärille

Muistakaahan tulla joulutulille torstaina! Oiva tilaisuus tulla ensikertalaisenakin katsastamaan millaisia ihmisiä ja millaista porinaa luonnonystävissä oikein on :)

Joulutulet palavat Valde Hassisen ja Marjut Willman-Hassisen luona (Uimaharjuntie 130) torstaina 17.12. klo 17. Kokoonnutaan yhteiskyyteihin kunnantalon pihaan klo 16.45, eli mukaan pääsee, vaikkei olisi omaa autoa. Ja toki voi tulla myös suoraan paikan päälle.


Tarjolla on kahvia, teetä ja kahvileipää. Omia nuotiomakkaroita voi ottaa mukaan.
Tervetuloa hiljentymään jouluun!

perjantai 4. joulukuuta 2015

Hei kaikille!

Tervetuloa Enon Luonnonystävien joulutulille Valde Hassisen ja Marjut Willman-Hassisen luo torstaina 17.12. klo 17. Tarjolla on kahvia, teetä ja kahvileipää. Omia nuotiomakkaroita voi ottaa mukaan. 

Tässä ajo-ohjeet Marjutilta: Asumme Enosta Uimaharjuun päin 1 km 300 metriä, Uimaharjuntie 130. Vasemmalle ylös lähtee meidän yksityistie. Laitan roihut tienreunaan. Pimeässä ei ehkä näe, mutta tien varressa on yksi keltainen iso postilaatikko, jossa on numero 200 sekä sen vieressä rostellipostilaatikko. Heijastimet kiinnittävät myös huomiota.

Tule mukaan hiljentymään joulunviettoon! 
 
 
 

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Adventtia ja pieniä liekkejä


Tänään käännymme adventtiin - mitä se sitten itse kullekin merkitsee. Sytytämme pieniä liekkejä ja katsomme ikkunoista ilmastonmuutoksen pimeneviä enteitä. Tapaamme joulun alla vähän isompien tulten ympärillä.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Osallistumisen areenaa



KESKUSTELUA ILMASTONMUUTOKSESTA -VERKKOSEMINAARISARJA (25.11. - 15.12.) klo 17.30 alkaen
 
TSL:n Keskustelua ilmastosta - EU:ko pysäyttää ilmastonmuutoksen? -verkkoseminaarisarjassa asiantuntijat taustoittavat ilmastomuutosta, sen vaikutuksia meihin ja Pariisin ilmastokokouksen päätöksiä:
  • ke 25.11. Suomen ja EU:n tavoitteet Pariisin ilmastokokouksessa
    ylitarkastaja Maria Vuorelma, Ympäristöministeriö
  • ke 2.12. Miten Eurooppa sopeutuu ilmastomuutokseen?
    Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen
  • ke 9.12. EU kuluttajan valintojen vaikutukset ilmastomuutokseen,
    johtaja Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus
  • ti 15.12. Ilmastokokouksen tulosten vaikutukset EU:n talouteen,
    professori Sanna Syri, Aalto yliopisto
Seminaarit alkavat klo 17.30.
Ilmoittautuminen maksuttomiin seminaareihin: www.tsl.fi/ilmastonmuutos
Seminaareja mahdollisuus seurata mm. Joensuuussa Joensuun Työväenyhdistyksen tiloissa.
 

lauantai 21. marraskuuta 2015

Lisää ilmastoasiaa

http://yle.fi/uutiset/kohti_vahahiilista_maailmaa__ilmastonmuutos_sadassa_sekunnissa/8453065

torstai 19. marraskuuta 2015

Tärkeää asiaa

http://yle.fi/uutiset/ilmastonmuutos_sadassa_sekunnissa__katso_animaatio/8453013


tiistai 17. marraskuuta 2015

Kannanotto tiedoksenne



Suomen luonnonsuojeluliiton on otettava selkeä kanta: kaivostoimintaa ei saa harjoittaa luonnonsuojelualueilla eikä niiden läheisyydessä

Suomen luonnonsuojeluliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan 24.10.2015 linjaukseksi Kestävän kaivostoiminnan verkostossa seuraavan muotoilun (vastuullisuusjärjestelmä, kohta 7, luonnon monimuotoisuuden toimintakehys):

"Natura-alueilla, niihin vaikuttavilla lähialueilla tai muilla lakisääteisillä luonnonsuojelualueilla kaivostoimintaa ei voida harjoittaa elleivät lakisääteiset velvoitteet täyty ja luonnolle aiheutettuja haittoja korvata täysimääräisesti No Net Loss/Net Positive Impact -periaatteen mukaisesti."

Tämä muotoilu on sittemmin hyväksytty (kieliopillisesti korjattuna) myös Kestävän kaivostoiminnan verkoston 6.11.2015 järjestämässä kokouksessa, jossa saamelaiskäräjät irtisanoutui verkostosta.

Linjaus tarkoittaa käytännössä sitä, että SLL nyt avoimesti hyväksyy kaivostoiminnan luonnonsuojelualueilla.

Vastoin liiton yleisesti hyväksyttyjä tavoitteita

Luonnonsuojeluliitolla on selkeät, voimassa olevat ja yleisesti hyväksytyt kaivostoimintaan liittyvät tavoitteet (liite 1). Katsomme, että liittohallitus on toiminut näiden sovittujen tavoitteiden ja periaatteiden vastaisesti.

Liiton virallisissa kaivostavoitteissa lukee: 
"Kaivoksia ei saa sijoittaa suojelualueille tai muille luonnoltaan arvokkaille alueille, eikä niin lähelle suojelualueita, että ne haittaavat suojelutavoitteiden toteutumista. Malminetsintää tai mahdollisten malmioiden tutkimista ei suojelualueilla tarvita eikä pidä sallia. Malminetsintä ja -tutkimusten suorittaminen Natura- ja muilla luonnonsuojelualueilla tulee kokonaan kieltää. Suojelustatusta ei nykyisiltä suojelualueilta saa kaivostoiminnan mahdollistamiseksi purkaa."

Liiton nettisivuilla kaivostavoitteiden lopussa lukee: 
"Jos olet samaa mieltä, tue vaikuttamistyötämme! Tee lahjoitus! "

Lahjoittajilta kerätään rahaa yllämainittujen tavoitteiden mukaiseen toimintaan. Mutta nyt liittohallitus hyväksyykin kaivostoiminnan suojelualueilla kaivosverkoston sääntöjen myötä. Onko lahjoittajia johdettu harhaan?

Nyt on tehty kestämätön ja kiusallinen linjaus

Liittohallitus on tehnyt kestämättömän linjauksen, joka aiheuttaa hämmennystä jäsenistössä ja vaikeuttaa merkittävästi yhdistysten ja piirien työtä. Linjauksen tekee erittäin kiusalliseksi samassa asiakirjassa kirjattu kohta 6: "Maailmanperintökohteissa ei harjoiteta kaivostoimintaa eikä malminetsintää." Siis maailmanperintökohteissa ei saa harjoittaa kaivostoimintaa, mutta luonnonsuojelualueilla saa.

Myös kohdassa 8 jo alistuneena hyväksytään kaivostoiminta luonnonsuojelualueilla: "Edellä mainitun lisäksi ryhdytään kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että lakisääteisillä suojelualueilla sekä niiden viereisillä alueilla harjoitettu ja tulevaisuudessa harjoitettava toiminta sopii yhteen biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä koskevien tavoitteiden kanssa ja on niiden mukaista."

Luonnonsuojeluliiton hallitus on hyväksynyt laajan monikohtaisen kaivosteollisuuden järjestelmän kiireellä, yhtenä kohtana pitkässä kokousasialistassa. Kokouksessa oli paikalla ainoastaan yksi ulkopuolinen asiantuntija, liiton ex-toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen, joka työskentelee nykyään kaivosteollisuuden maksamana kaivosverkoston toiminnanjohtajana. Hallitukselle on esitelty vain monimuotoisuutta koskeva kohta 12i, mutta siitä huolimatta Suomen luonnonsuojeluliitto on hyväksynyt koko vastuullisuusjärjestelmän! Liittohallitus ei kuullut luonnonsuojeluliikkeessä toimivia riippumattomia kaivosasiantuntijoita ja -aktiiveja, vastuullisuusjärjestelmää ei myöskään toimitettu etukäteen yhdistysten ja piirien arvioitavaksi ja kommentoitavaksi.

Oriveden seudun luonnonsuojeluyhdistys irtisanoutuu Suomen luonnonsuojeluliiton Kestävän kaivoistoiminnan verkostossa tekemästä linjauksesta. Luonnonsuojeluyhdistyksemme mielipide on, että kaivostoimintaa ja malminetsintää ei saa ulottaa luonnonsuojelualueille ja niiden läheisyyteen. Kestävä kaivostoiminta ei mene luonnonsuojelualueille. 

Oriveden seudun luonnonsuojeluyhdistys esittää seuraavaa:


Esitys Pirkanmaan luonnonsuojelupiirille ja 
SLL:n liittovaltuustolle

1. Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri sanoutuu irti em. liittohallituksen tekemästä linjauksesta Natura-alueita, niihin vaikuttavia lähialueita tai muita lakisääteisiä luonnonsuojelualueita koskien. Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ei hyväksy kaivos- tai malminetsintätoimintaa suojelualueilla kompensaatiomenetelmin eikä missään olosuhteissa.

2. Suomen luonnonsuojeluliitto esittää selkeänä kantanaan, että "Kestävä kaivostoimintaa ei voi harjoittaa luonnonsuojelualueilla. Kaivoksia ei saa sijoittaa suojelualueille tai muille luonnoltaan arvokkaille alueille, eikä niin lähelle suojelualueita, että ne haittaavat suojelutavoitteiden toteutumista. Malminetsintä ja -tutkimusten suorittaminen Natura- ja muilla luonnonsuojelualueilla tulee kokonaan kieltää. Suojelustatusta ei nykyisiltä suojelualueilta saa kaivostoiminnan mahdollistamiseksi purkaa."

Kannanotosta tehdään lehdistötiedote. Tämä on käsiteltävä liittovaltuuston kokouksessa ainakin pontena, ja kanta tulee ottaa mukaan vuoden 2016 toimintasuunnitelmaan yksiselitteisen selkeästi.

3. Suomen luonnonsuojeluliitto edellyttää, että Kestävän kaivostoiminnan verkoston vastuullisuusjärjestelmän kohta 7:

Liite 12i, kohta 7.:

"7. Natura-alueilla, niihin vaikuttavilla lähialueilla tai muilla lakisääteisillä luonnonsuojelualueilla kaivostoimintaa ei voida harjoittaa elleivät lakisääteiset velvoitteet täyty ja luonnolle aiheutettuja haittoja korvata täysimääräisesti No Net Loss/Net Positive Impact -periaatteen mukaisesti."

Muutetaan muotoon:

"7. Natura-alueilla, niihin vaikuttavilla lähialueilla tai muilla lakisääteisillä luonnonsuojelualueilla ei harjoiteta kaivostoimintaa eikä malminetsintää."

Jos Kestävän kaivostoiminnan verkosto ei tähän muutokseen ja sen edellyttämiin toimiin suostu, liitto irtisanoutuu Kestävän kaivostoiminnan verkostosta.

Perusteluja tarkemmin

Kestävää kaivostoimintaa harjoittava kaivosyhtiö ei mene suojelualuille, kuten ei mene kestävää metsätaloutta harjoittava metsäyhtiökään.

Verkosto on kaivosteollisuuden lobbausorganisaatio, joka hakee alalle julkista hyväksyntää ja halua parantaa syystäkin ryvettynyttä mainettaan. Verkostolle on tärkeää, että Luonnonsuojeluliitto hyväksyy sen toimintaperiaatteet ja toimii kaivosteollisuuden ekomerkkinä. SLL:n tulee vaatia vastuulliselta kaivostoiminnalta ympäristövastuuta. Pelkkä lain noudattaminen ei riitä. Näin ekomerkkiä ei annettaisi ilmaiseksi.

Liiton ei pidä tällä tavoin sitoa käsiään eikä osallistua kaivosteollisuuden maineenpesuun. Kun ajattelemattomat linjaukset on hyväksytty, kaivosasioiden parissa kamppailevat luonnonsuojelupiirit ja paikallisyhdistykset löytävät tämän myönnytyksen vuosikausia edestään. Kaivosteollisuus kyllä muistuttaa tästä mediaa. "Mitä te valitatte, tehän olette nämä vastuullisuusperiaatteet hyväksyneet."

Esimerkiksi Natura-alueet eivät vahingossa ole valikoituneet suojelualueiksi, ne ovat juuri niitä parhaita ja monimuotoisimpia kohteita. Jos aletaan käydä kauppaa niiden korvaamisesta, edessä on loputon työ, johon liitolla ole resursseja panostaa. Kompensaatiokaupasta tulee monimutkainen, kiistanalainen ja huonosti tutkittu, ja sen ainut varma lopputulos on, että yksi arvokkaimmista luontokohteista on menetetty.

Huolestuttava esimerkki tästä on, että samassa kokouksessa liittohallitus on päättänyt palkata kaivosteollisuuden parissa työskennelleen geologin tutkimaan Natura-alueiden statusta:

e) Korkeakouluharjoittelijan palkkaus 

"Esitys: Palkataan FM/geologia ja biologian opiskelija Tanja Lindholm korkeakouluharjoittelijaksi (PR6) liiton keskustoimistolle ajalle 19.10.-18.12.2015, tehtävänä Natura-alueiden suojelun tehokkuuden arviointi kaukokartoituksella ja laserkeilauksella sekä liiton kaivosviestinnän tukeminen. 
Päätös: Esityksen mukaan."

Järjestimme vuosi sitten kaivostapahtuman yhdessä Kangasalan Luonnon ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kanssa. Tapahtuma oli onnistunut, ja siihen osallistui 80 osanottajaa. Meillä Orivedellä on jo ongelmallinen kultakaivos, ja esimerkiksi Kangasalan pinta-alasta noin kolmasosa on kaivosvarausten alla, Orivedelläkin lähes neljännes. Laajat kaivosvaraukset huolestuttavat kovasti paikallisia. Luonnonsuojeluliiton veljeily kaivosteollisuuden kanssa vie meiltä uskottavuutta. Jäsenmäärämme on noussut parissa vuodessa 40 prosenttia. Jos tätä liiton uutta kaivoslinjausta puidaan julkisuudessa, jäsenkatoa ei meillä ja muilla kaivospaikkakunnilla voi välttää.

Liitossa on keskusteltava laajasti sen toiminnan keskeisistä ajankohtaisista linjauksista ja ennen strategisia päätöksiä konsultoitava alueellisia ja paikallisia asiantuntijoita. Keskeiset luonnonsuojelukysymykset (esim. kaivosasiat, virtavesien suojelu, turvepolitiikka jne.) koskevat nimenomaan liiton kenttäväen parhaiten tuntemia alueita, koska luonto on aina paikallista.


Oriveden seudun luonnonsuojeluyhdistyksen puolesta hallitus

Orivedellä 15. marraskuuta 2015

tiistai 3. marraskuuta 2015

Pohjois-Karjalan Luonnonsuojelupiirin...

SYYSKOKOUS

ja Suomen luonnonsuojeluliiton edustajan vierailu

keskiviikkona 18.11.2015 klo 18
yliopiston Natura-talossa (biologia), Yliopistokatu 7, Joensuu

Esityslista:
1 Kokouksen avaaminen
2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri
3 Kokouksen laillisuuden toteaminen
4 Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
5 Valitaan piirihallituksen puheenjohtaja vuodelle 2016
6 Valitaan piirihallituksen jäsenet vuodelle 2016 (kevätkokouksen päättämä määrä 7 varsinaista ja 4 varajäsentä)
7 Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa vuodelle 2016
8 Vahvistetaan paikallisyhdistysten ja kannatusjäsenten piirille suoritettavien jäsenmaksujen suuruus vuodelle 2016
9 Vahvistetaan toimintasuunnitelma vuodelle 2016
10 Vahvistetaan talousarvio vuodelle 2016
11 Käsitellään piirihallituksen mahdollisesti esittämät asiat
12 Käsitellään jäsenten piirihallitukselle vähintään 30 vuorokautta ennen kokousta tekemät esitykset
13 Käsitellään Suomen luonnonsuojeluliiton kokoukselle esittämät asiat
14 Päätetään Suomen luonnonsuojeluliitolle tehtävistä kokouksen esityksistä
15 Käsitellään muut mahdolliset asiat
16 Kokouksen päättäminen

Kokousväelle tuo liittotason terveisiä Suomen luonnonsuojeluliiton vs. toiminnanjohtaja Leo Stranius. On mahdollista, että liitosta tulee joku muukin. Hänen tai heidän kanssaan voi keskustella esimerkiksi EKOenergiasta ja liiton muista ajankohtaisista touhuista.

--- --- --- --- ---
TERVETULOA KAIKILLE AVOIMEEN KOKOUKSEEN SEKÄ HARVOIN TOISTUVAAN TILAISUUTEEN TAVATA LIITON KESKUSTOIMISTON VÄKEÄ!

Sanna Saarnio, pj
050 44 2345 8

Pekka Ylhäinen, piirisihteeri
044 322 5548

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kokousinfoa



Enon luonnonystävät ry.
Syyskokous 25.10.2015 klo 15
Enon kunnantalon valtuustosali

Läsnä Anna Lehtinen, Markku Aho, Helinä Saarivuori, Tytti Aho, Simo Seppo, Reijo Erola, Anni Rannikko, Päivi Harinen, Aino Harinen ja Matti Kevätväre

Pöytäkirja

1) Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 15.15

2) Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

3) Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Anna Lehtinen, sihteeriksi Päivi Harinen ja pöytäkirjantarkastajiksi Anni Rannikko ja Aino Harinen

4) Hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2016 valittiin Anna Lehtinen

5) Hallituksen jäseniksi vuodelle 2016 valittiin Markku Aho, Anni Rannikko, Matti Kevätväre, Tytti Aho, Helinä Saarivuori ja Juha Mikkola sekä varajäseniksi Reijo Erola, Saara Immonen, Helena Pyhäniemi, Valde Hassinen, Kauko Heiskanen ja Simo Seppo.

6) Jäsenmaksujen suuruudeksi määrättiin vuodelle 2016:

Varsinaisen jäsenen jäsenmaksu 35 euroa
Perhejäsenen jäsenmaksu 15 euroa
Opiskelijajäsenmaksu 28 euroa

7) Toiminnantarkastajiksi ja heidän varamiehikseen vuodelle 2016 valittiin Sirkka Koivula ja Päivi Pussinen ja heidän varamiehikseen Sisko Laakkonen ja Ari Lehtinen

8) Vahvistettiin vuoden 2016 toimintasuunnitelma

9) Vahvistettiin vuoden 2016 tulo- ja menoarvio

10) Päätettiin kokouskutsujen julkaisemisesta Pielisjokiseutu-lehdessä, sähköpostilistalla ja yhdistyksen blogissa. 



11) Pj päätti kokouksen 15.45, minkä jälkeen katseltiin osallistujien ottamia ja esittämiä luonto- ja retkikuvia.

********************************

 

TOIMINTASUUNNITELMA 2016


KEVÄTKAUSI

Pihabongaus
Luonto- ja ympäristöviikko Enon kirjastolla
Pöllöretki
Hankihiihtoretki kelien salliessa Kolvananuuroon
Siivoustalkoot
Tornien taisto
Kevätmuuttoretki
Kesäyön retki
Luonnonkukkapäivä
Yhdistyksen esittely Eno-päivillä
Vastantekotalkoot
Vieraslajitalkoita
Big Jump - Pulahdus 12.7. - Veneretki Kolin saariin

SYYSKAUSI

Suomen luonnon päivä - Pamilolle
Lepakkoretki
Retki Vihtariin
Sieniretki
Hiljaisuuden päivän retki
Joulutulet

Luentoja:
-          Juha Mikkola: Linnut paikannimissä

SEURATTAVAT ASIAT

Luonnonsuojelu, järvilohi, kaivostoiminta, kaavoitus

KOKOUKSET

Hallituksen kokoukset, kevät- ja syyskokoukset
Osallistuminen Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiirin kokouksiin

MUUHUN TOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Kohtuustoiminta, Luomakunnan sunnuntai, Luminen Satumaa -tapahtuma, retket Enon lintukerhon kanssa