sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Tiedote. Julkaistu: 28.07.2011 klo 09:33 - Suomen luonnonsuojeluliitto


Suomen luonnonsuojeluliitto nostaa ensi vuonna painokkaasti esiin vesien suojelun. Luonnonsuojeluliiton valtuusto kokoontui 26.-27.11. Tampereella tutustuen myös Tampereen kaupunkiseudun haasteisiin. Liiton hallitukseen valittiin kolme uutta jäsentä.

"Haluamme tuoda SLL:n luonnonsuojelupiirien ja paikallisyhdistysten asiantuntemusta paremmin esiin järjestön linjauksissa ja päätöksenteossa. Vesiensuojelun haasteet ovat tästä hyvä esimerkki", sanoo toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen.

Vesiensuojelussa liiton tavoitteena on vesi- ja rantaluonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen turvaaminen. Vesistökuormituksen vähentäminen on edelleen ajankohtaista myös sisämaassa, jossa esimerkiksi turvetuotanto pilaa vesistöjä.

Luonnonsuojeluliitto päätti käynnistää myös maan kattavan luonnonsuojelustrategian laadinnan.

Luonnonsuojeluliiton hallitukseen valittiin uusina jäseninä FT Sirkku Manninen Helsingistä, FM Riku Rinnekangas Kouvolasta ja FT Heikki Simola Joensuusta. Varajäseneksi valittiin maa- ja metsätieteiden yo. Reija-Riikka Stenbäck Askolasta.

Erovuoroisista jäsenistä tulivat uudelleen valituiksi MMT Helvi Heinonen-Tanski Kuopiosta ja FT Heli Jutila Hämeenlinnasta, sekä varajäseneksi toimittaja Tarja Heikkonen Riihimäeltä.

Liittohallituksen puheenjohtajana jatkaa FT Risto Sulkava Keuruulta. Muut hallituksen jäsenet ovat MMM Hanna Kaisa Hellsten Helsingistä, FM Vesa Luhta Inarista, MMM Laura Manninen Helsingistä ja majuri evp. Pertti Sundqvist Hangosta. Valtuuston puheenjohtajana jatkaa Tuire Laurinolli Sastamalasta.

Suomen luonnonsuojeluliitto on maamme suurin luonto- ja ympäristöasioiden kansalaisjärjestö. Sen toiminta kattaa koko maan Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Lisätietoja:

- liittovaltuuston puheenjohtaja Tuire Laurinolli, puhelin 0400 696 484

- liittohallituksen puheenjohtaja Risto Sulkava, puhelin 050 560 2113

- toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen, puhelin 050 347 8778

tiistai 15. marraskuuta 2011

Polttopuutalkoista

Jos jollakulla on talkoomateriaalia blogiin siirrettäväksi, lähetelkää sihteerille!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Muistio

Enon Luonnonystävien syyskokous pidettiin kirkonkylän kirjastolla 30.10.2011. Kokouksen pöytäkirja laitetaan näytille, kunhan se on tarkastettu. Tässä kuitenkin tiedoksi uusi hallituksemme ja muistio kokousta ennen ja sen jälkeen käydyistä keskusteluista. 

Hallitus vuodeksi 2012:

Varsinaiset jäsenet

Markku Aho vpj.
Meria Haapalainen
Kauko Heiskanen
Matti Hyttinen
Ilkka Kuronen
Simo Seppo

Varajäsenet

Urpo Ahlholm
Antero Hassinen
Valde Hassinen
Erkki Mönkkönen
Helinä Saarivuori
Helena Pyhäniemi

Anna Mustonen jatkaa yhdistyksen puheenjohtajana. Onnea kaikille valituille heille osoitetusta luottamuksesta:)!

Ja sitten muistiota keskusteluista:

- Koukkujoen polttopuutalkoot lauantaina 12.11., lähtö klo 10. Säävaraus: lumihangessa emme talkoile. Mukaan tarvitaan työkaluja ja -voimaa. Lisäksi tarvitaan joku dokumentointihalukas, koska sihteeri on tuolloin kiinni leipätyössään.
- Koukkujoen laavun käytöstä on tehty suulliset sopimukset (mutta olemme siis fiksuja ja teemme käyttöpuita itse).
- Koukkujoen ilmoitustaulun sisällön tuottanee Joensuun kaupunki.
- Enon Luonnonystävillä on nyt sähköpostiosoite: enon.luonnonystavat@gmail.com
- Kaltimonkosken kaava-asiassa on syytä olla edelleen tarkka.
- Martat ilmeisesti kutsuvat meitä joulutulilleen Ukkopadalle. Odottelemme kutsua ja vastaamme sitten myönteisesti:).
- Puhuimme Pamiloa koskevan testamenttilahjoituksen käytöstä. Yksi mahdollinen käyttötapa olisi tukea alueella tehtävää luontotutkimusta.



Pientä mainontaa

Käykääpä Luonnonystävät katsastamassa Louhiteatterin "Papin perhe" - siellä jokunen luonnonkin ystävä osoittaa monilahjakkuuttaan!