maanantai 31. lokakuuta 2011

Polttopuutalkoot

Eilen yhdistyksemme syyskokouksen epävirallisissa keskusteluissa sovittiin, että jos lumentulo vielä viipyy, pidämme polttopuutalkoot ikiomalla lintutornillamme Koukkujoella. Mukaan tarvitaan moottorisahoja ja sahojen käyttäjiä, kirveitä, vesureita sun muita puuntekovehkeitä. Lähtö kunnantalolta klo 10.

Lisäksi tiedoksi: Meillä on nyt myös oma sähköpostiosoite: enon.luonnonystavat@gmail.com

Tähän osoitteeseen laitetut viestit menevät ilmeisesti Annalle.

Kokouksen pöytäkirjaa ja muuta keskustelun sisältöä luvassa blogiin tällä viikolla.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Osallistutaanko tällaiseen?

Tule Joensuun luonnonsuojelijoiden ja ympäristötoimijoiden yhteiseen luomuruokailtaan!  

Tervetuloa Joensuun luonnonsuojelijoiden ja ympäristötoimijoiden luomuruokailtaan! Marraskuun 11. päivä klo 18:00 alkaen kokataan yhdessä luomuaineksista SPR:n Vatakka -toimitilassa (Yläsatamakatu 9, Joensuu. 3. kerros). Imoittautumiset Tuomo Lindholmille ke 2.11. mennessä. Kerro samalla ruokarajoitteesi. Varaa mukaan 3-4 euroa ruokakuluihin.

Illan tarkoituksena on tarjota maittavan ruuan ja hauskan yhdessä puuhastelun lisäksi keskustelualusta paikalliselle yhteistyölle. Kahdeksalta alkavaan ruokapöytäkeskusteluun toivotaan lyhyttä esittelyä joka järjestöstä ja sen toiminnasta. Esittelyiden jälkeen sana on vapaa.


terveisin:
Tuomo Lindholm, Luonto-Liitto

maanantai 24. lokakuuta 2011

Muistutuksia

Koska hieno sähköinen suora linjamme Piekkariin on muuttunut aiempaa hankalammaksi, kutsu ensi sunnuntain syyskokoukseen junnaa nyt laillisuuden rajamailla... Kirjekutsu kokoukseen on tulossa, ja sähköpostiviestittelyä on harrastettu myös.

TÄSSÄ VIELÄ VAKUUDEKSI:

ENON LUONNONYSTÄVIEN SYYSKOKOUS ENON KIRJASTOLLA SUNNUNTAINA 30.10. KLO 18. TERVETULOA!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Polku Koukkujoen tornille korkattu

Pyhäaamun rauha hiljaa huokuili (tai oikeastaan oli tyynen hiljaista!), kun kävimme tarkastamassa ja avaamassa kävellen kaupungin kunnostaman polun Enon Luonnonystävien lintutornille. Syksyinen suomaisema hehkui levollista autiutta. Huom. Maailma ei ollut vino, vain valokuvaajan suhde siihen oli vähän vinksallaan.


Majavan tekosia ja kesken jättämisiä:


Kenenkäs tekosia tämä - jonkun jäsenemme?


Citius, altius, fortius...  hohtavin jäsenin eteen- ja ylöspäin!



Kun kiikaroitiin, nähtiin (jos muistiin kirjaaja oikein muistaa) mustalintuja, tukkasotkia ja silkkiuikku. Ainakin. Ja kaunista jokimaisemaa kahden joen risteyksessä. 



Ja tottakai juotiin polun avajaiskahvit ja syötiin avajaismakkarat. Nuotiopaikalta löytyi mukava pikkulaavu hienon maiseman liepeiltä - nuotiokehys itsessään tosin jätti paljon toivomisen varaa! Alla olevasta kuvasta tunnistaa ammattikuvaajan otteen... ei päätä, ei häntää. Vai onko porukka ihan päätöntä??



Vielä kaukokuva parkkipaikasta ja infotaulusta, johon kenties pääsemme suunnittelemaan tiedottavaa tekstiä. Ja tiedoksi: Lintutornia ennen olevissa risteyksissä (Uimaharjun jälkeen) on oikein hyvät opasteet.



Tilastoihin kirjailtavaksi lukumäärätieto: kahdeksan ystävää.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Tiedotteita parista tulevasta happeningista

Pielisjokiseudun nettisivut ovat uudistuneet niin kovasti, että vanha sihteeri ei kyllä osaa niiden kautta laittaa lehti-ilmoituksia toiminnasta - voisiko joku antaa ohjeita, jos on tutustunut Piekkarin uusiin käytäntöihin!


Mutta tässä tiedoksenne tervetulotoivotuksin:

1) Koukkujoen lintupolun ja -tornin avajaiset sunnuntaina 23.10. Käydään huiskuttelemassa viimeisille muuttajille. Tavataan Enon entisen kunnantalon pihalla klo 9 ja Uimaharjussa K-market Kotiharjun pihassa klo 9.30. Siitä ajetaan sitten yhtä matkaa Koukkujoen polun alkuun. Retkelle omat nuotioeväät. Yhdistys tarjoaa pullakahvit/-teet avajaisten kunniaksi.Tavalla tai toisella:)


2) Enon luonnonystävät ry:n sääntömääräinen syyskokous sunnuntaina 30.10.2011 klo 18 Enon kirjastolla. Ottakaa mukaan omia luontokuvianne (siis kameroin napsimianne) - kierrätämme niitä kokoustelun lomassa.
 
 



torstai 13. lokakuuta 2011

Tiedoksenne viesti uraanikaivosten vastaiselta kansalaisliikkeeltä

Tiedote 11.10.2011 
Pohjois-Karjalan uraanikaivosten vastainen kansalaisliike

KANSALAISLIIKE VALMISTAUTUU UUTEEN KAMPPAILUUN
 
Mawson Energi AB on jättänyt TUKES:iin malminetsintäluvan (ent. valtausoikeus) jatkohakemuksen. Jatkolupahakemusta on tarkasteltava kaivostoiminnan valmistelemisena. Mawson on etsintäyhtiö, jonka tarkoituksena ei ole kaivoksen avaaminen, vaan kaivosoikeuksien ja tutkimustiedon myynti eniten tarjoavalle. Ranskalainen Areva on Mawson Resources Ltd:n merkittävä omistaja.
 
Jatkolupa voidaan myöntää nykyisen kaivoslain mukaan enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan siten että etsintäoikeuden kokonaiskesto voi olla enintään 15 vuotta. Olemme siis ehkä vielä pitkään löysässä hirressä Mawsonin ansiosta ja sen jälkeen ikiajat, jos ydinvoimaa maailmassa laajalti käytetään.
 
Mawson ei supista etsintäoikeusaluettaan, vaan pitää sen entisellään 7,9 km2. Tähänastiset tutkimukset ovat keskittyneet reilun 1 km2 alueeseen.Yhtiöllä lienee tarkoituksena suuremman luokan uraanimäärien kartoittaminen ja myyminen.

Kaivoslain 15§ mukaan malminetsintäluvan nojalla tapahtuvasta malminetsinnästä ja muusta malminetsintäalueen käytöstä ei saa aiheutua: 1) haittaa ihmisten terveydelle tai vaaraa yleiselle turvallisuudelle; 2) olennaista haittaa muulle elinkeinotoiminnalle.
 
On käsittämätöntä, että edes haaveillaan kaivoksen perustamista Kuusojankankaan pohjavesialueelle. Vedenottamon kaksi kaivoa sijaitsevat noin 1 km päässä viime vuosina tutkitusta alueesta. Kontiolahden kunta laajentaa yhtä tärkeimmistä vedenottamoistaan samalla alueella. Uraanikaivostoiminta tällä alueella uhkaisi Kontiolahden ja Joensuun asukkaiden puhtaan veden saantia.
 
Edelleen korostamme sitä, että jo mielikuvat uraanikaivostoiminnasta ovat uhka paikalliselle maanviljelykselle, marjanviljelylle, karjanhoidolle, kalastukselle ja matkailuelinkeinolle. Kaivostoiminta voi toki olla lainmukaista, mutta se ei voi olla ylivertaisessa asemassa muihin elinkeinoihin nähden.
 
Joka puolella maailmaa, missä uraania louhitaan, ympäristöongelmat ovat vakavia. Teknologia ei ole erehtymätöntä eikä murtumattomia patoja ole rakennettu, uusimpana esimerkkinä toimii Talvivaara.
 
Uraanivoiman koko tuotantoketjuun liittyy hallitsemattomia ongelmia. Suomessa ydinvoiman lisärakentaminen on pysäytettävä, eikä nykyisten voimalaitosten käyttöaikaa saa jatkaa. Pyhäjoen ydinvoimalan rakennus- ja ympäristölupaa ei tule hyväksyä.
 
Lähitulevaisuudessa järjestämme yleisen keskustelutilaisuuden Louhiojalla tai Jakokoskella ja valmistaudumme tekemään mahdollisesta myönteisestä jatkolupapäätöksestä valituksen Kuopion hallinto-oikeuteen.


maanantai 10. lokakuuta 2011

Ja niin sulkeutui yksi ympyrä...

...mutta ei suinkaan lopullisesti! Tämä blogi käynnistyi viimesyksyisestä retkestämme Kiteen hanhiviikoille, ja eilen teimme sen taas! Nyt lajisaldomme muodostui kuitenkin kaikin puolin moninaisemmaksi kuin viime vuonna, vaikka muuton suhteen olimmekin vähän myöhään liikkeellä. Värtsilän mainioissa maisemissa näimme, tai ainakin joku näki, piekanaa, silkkiuikkua sun muuta uiveloa... Laskimme ainakin 30 erilaista lajitapaamista matkamme aikana.


Vaikka vuodet eivät olekaan veljeksiä, entiseen tapaan tapasimme lepäilevän ja aterioivan valkoposkihanhiparven itärajaa raapivan kylän pelloilta. Jossain ne tuossa ylhäällä olevassa huonossa valokuvassa ovat... kyllähän joku ne laskikin, vaan kirjanpitäjä ei muista enää.

Värtsilässä luontoharrastajia hemmotellaan: tämän tornin ohi ei voi noin vain ajella:


Ja Matti miettii: ei tämän tytönkään:).

Hatunvaara maisemineen oli ennallaan - kuulaana, kauniina ja linnuista vapaana. Päätimmekin, että ensi vuonna ajelemme jonnekin muualle syysmuuttoa ihailemaan. Mutta eipä hätää: missä Matti, siellä nuotio ja pohjaton kahvipannu. Kuuma kahvi lämmitti lopulta senkin kesäkamppein matkaan lähteneen! Kiitos myös Pirkko-taifuunille vähän myöhäisistä pirkonpäiväpirskeistä.


Mutta sokeriksi pohjalle (josta jäivät paitsi ne, joiden piti jäädä kokoustamaan Hatunvaaralle) saimme kokea varsinaisen luontoelämyksen ajellessamme kohti kotia ja pysähtyessämme Valkeasuo-nimiselle turpeenottoalueelle. Ensin meille (vähän jo etsiskelyssä turhautuneillekin) esiintyi yksi luontomme majesteeteista: maakotka! Valtavine siipineen ja harittavine siivenkärkineen. Eikä siinä kaikki: suon reunassa seisoessamme saimme nähdä, miten kotka säikäytti hajalleen monisatapäisen hanhilauman, joka sitten haki uudelleen muodostelmaansa suon yllä muutamaan otteeseen. Kerran kirkuva lauma lensi suoraan päittemme yllä ja niin matalalla, että saimme laskettua yksittäiset sulatkin... Kokemus oli niin upea, että kuvaajan kamerakin sai lojua rauhassa auton takapenkillä, ei tullut pieneen mieleenkään katkaista tätä hienoa hetkeä lähtemällä kameran etsintään. 


Tässä kuvassa hanhilauma näkyy vähän kauempaa, mustina pisteinä. Jos joku (Tapsa) sai napattua selvemmän kuvan, se voidaan laittaa tänne blogiin kateellisten katsottavaksi:).

Kiitos hienosta päivästä taas kerran!



Lauantain retriitti

Viime viikonvaihteen lauantaina kävimme kohisevissa Korisevan maisemissa kuuntelemassa metsäistä hiljaisuutta: koskien kohinaa ja vaaran rinteiden puiden huminaa. Näimme paljon metsästäjiä ja metsästyskoiria, mutta paukkeelta jostain syystä säästyimme.




Ajellessamme Enomme reunoilla saimme konkreettisesti nähdä, mitä kylissä tapahtuu, kun niihin saadaan tiet: ihmiset käyttävät heti tilaisuutta hyväkseen ja lähtevät tien mutkien taakse palaamatta enää koskaan. Näiden lopullisten lähtöjen haikeus ja luonnon kauneus yhdistyvät joksikin vaikeasti kuvattavaksi kokemukseksi mielissä, jotka etsivät hiljaisuutta kuolleiden kylien liepeiltä.


No - eihän me tietenkään pelkkää hiljaisuutta kuultu: Helinän herkeämätön höpöttely ja Marittan (Maritan?) muikeat naurut toivat iloa ja tunnelmaa loppusyksyn nuotiokahvitteluumme - siis siihen, mitä varten matkaan oli oikeasti lähdetty.

Ja nyt sitten matematiikkaa edistyneille: kun mukana oli kymmenen jalkaparia ja näiden joukossa yksi nelijalkainen, montako kaksijalkaista retkelle osallistui?







tiistai 4. lokakuuta 2011

Ensi viikonvaihteen menoja

Hiljaisuuden päivän retki Ihantoon lauantaina 8.10. klo 10 ja linturetki Kiteen hanhiviikoille sunnuntaina 9.10. klo 8. Molemmille retkille lähtö entiseltä kunnantalolta omin eväin. Säävaraus - eli emme lähde reissaamaan jatkuvaan sateeseen.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Luonto kiittää luonnonystävää...

...sanoi hauki ennen mäntysuopamainoksessa. Tänään löydettiin muistoja monilta mainos- ja tuotekausilta kun kaiveltiin Enon asemanmetsätilkkusen vuosikertakaatopaikkaa. Kuvissa jätekasaa hämmästelevää puhdistuspartiota (10 aktiivia Rääkkylää myöten, suurkiitos!), päivän saalista edestä ja takaa - ja rojukasan hämmennyksestä hämmentynyt suruvaippa.





Ensi viikonvaihteessa ensin Ihantoon ja sitten hanhiviikoille - toivotaan heleitä syyskelejä ja ihmisjätteetöntä luontoelämää!