Tapsan turinaa:
Varhain lauantaiaamuna (klo 4.30) Enon Luonnonystävien joukkue kiiruhti
Tornien taistoon Uimaharjun Koukkujoen lintutornille. Sää oli lähtiessä viileän
tuulinen, lämpötila oli siinä +5 asteen tuntumassa. Innokkain mielin
nelihenkinen perusjoukko lähti kuitenkin lintuja havannoimaan. Tavoitteena oli
rikkoa viime vuoden 54:n lintulajin ennätys. Kello kuuteen mennessä lajeja oli
kertynyt 18 ja yhdeksään mennessä oli havaittu jo 42 lajia, joten toiveet
ennätyksen rikkomisesta olivat korkealla., olihan havaintoaikaa kello kolmeentoista
vielä reilusti jäljelle. Tuuli kuitenkin yltyi, ja uusien havaittujen lajien
määrä alkoi tyrehtyä. Tornin juurella meillä oli onneksi lämmittely- ja
evästelypaikka (jolta sihteeri ei muuten poistunut seitsemään tuntiin).
Tornille ilmaantui aamupäivän mittaan muitakin luonnon ja lintujen ystäviä.
Kaikkiaan tornilla kävijöitä oli 11. Lajimäärän lisääntyminen hidastui niin,
että kello yhdeksän ja kahdentoista välillä saatiin vain kuusi uutta lajia, eli
yhteensä lintulajeja oli havaittu 48 puoleen päivään mennessä. Joukossa oli
mukaviakin havaintoja, oli uiveloa, jouhisorsaa, metsähanhia, lapinsirkkua,
keltavästäräkkiä ja ehkä mielenkiintoisimpina merimetso ja merikotka. Joukkueen
viimeisen tunnin rutistus yhä yltyvässä tuulessa (5-6m/s) oli ehkä enemmän
tuskaa, vaivaa ja ahdistusta kuin luonnon ihmeistä nauttimista. Viimeinen tunti
toi vain kolme lisälajia: palokärjen, ruskosuohaukan ja sinisuohaukan.
Kokonaismääräksi jäi siis tänä vuonna 51 lajia. Puuttumaan jäi monta tuttua
lajia - sellaisia kuin riekko, tukkakoskelo, rastaistakin mm. punakylkirastas,
kaikki tiaislajit ja kirjosieppo. Mutta sää huomioiden saatiin aikaan varsin
hyvä tulos ja nähtiin mukavia, monille uusiakin lintututtavuuksia.
Poislähdön jälkeen koettiin vielä iloinen paluumatkayllätys. Hakulisen
Terttu ja Hyttisen Pirkko olivat pysähtyneet Uimaharjun sillan Enon puoleiselta
pysäkiltä lahukan lintuja vilkaisemaan ja ilmoittivat perässä tulijoille isosta
kurjen kokoisesta erikoisesta linnusta. Joukkueemme pysähtyi paluumatkalla sitä
tarkistamaan, ja niinhän siellä rannalla seistä törötti harmaahaikara, jota
tosin itse kisaan ei ilmoitettu, utta mukava uusi havainto sekin oli monelle
näkijälle.
Koko valtakunnan kisan tuloksia voi käydä tarkistelemassa seuraavista
nettiosoitteista:
http://www.birdlife.fi/tornientaisto/tt/tulokset.php ja
yhdistyksittäin
Yhdistyksemme
joukkue: Päivi Harinen, Ilkka Kuronen, Tapsa Piipponen ja
asiantuntijavahvistuksena Matti Kevätväre
Ja muutama kuva, totta kai:
Ja sijoituksemme kisassa: 232 - joukkueita oli ainakin sata enemmän, joten ei paha...
VastaaPoista