perjantai 7. syyskuuta 2018

Kuusenaluskokousta

No eipäs sihteeri sitten älynnytkään kuvata sitä komeaa kuusta, joka oksineen suojasi eilisen (6.9.) yhteenkokoontumisemme. Istuimme intiaanikesän iltaa Heikuranvaaran Herrankukkarossa - olipa paratiisimainen pihapiiri, piilopirtti. Höpöteltiin ja pohdittin niitä näitä, muun muassa paikallishistoriaa ja eläkeläiskiireitä. Paikalla olivat Markku, Tytti, Helinä, Valde, Marjut, Meria, Reijo, Juha-Veikko ja Päivi. Ihan asioitakin tietysti käsiteltiin ja sovittiin mm. seuraavaa: 

- Suoaiheinen laavuluento järjestetään Harpatin rinteessä 19.9. klo 17.
- Hiljaisuuden päiväkahveille lähdetään 14.10. klo 12 Ihannon järvimaisemiin. Sieniäkin katsastellaan.
- Syyskokous pidetään 30.10. klo 18 - oheisohjelmana metsänsuojeluasiaa. Ennen sitä laaditaan ja jaetaan jäsenkirje.
- Joulutulia ihastellaan 17.12. klo 18 Marjutin ja Valden maisemissa Karhunsalolla.
- Inha-esitys uusitaan joskus vuoden 2019 puolella.

Kaikenlaista mukavaa ja tärkeää on siis luvassa edelleen. Ja parasta kaikessahan on aina se nuotio, milloin missäkin muodossa se meitä yhdistää.

 

Tärkeänä illan antina sovittiin lisäksi, että haastamme osan meistä (Markku, Juha, Valde, Marjut ja Päivi) raivaamaan pois Heikuranvaaran tienvartta synkistävän rojukasan. Markku kysyy sijoituspaikkaa renkaille, jääkaappivainajat viedään SER-pisteelle Enoon, ja Valde on luvannut auton + peräkärrin roinan poiskuskaamiseksi. Juhaa tarvitaan Päivin ja Marjutin avuksi nostamaan painavaa romua kärriin. Hyvä me - tämä on oikea ekoteko. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti