Eilen (14.6.) kävimme iltaretkellä Ihannossa; kuusi pelotonta metsänkävijää uskalsi uhmata valtavaa hyttysten ja mäkäröitten vyörytystä. Keli suosi muitakin kuin noita syöpäläisiä: mukavan leppoisaa oli - eikä lintujakaan oikein huvittanut enemmälti huudella.
Ihantojoen vartta myötäilevä harjuinen metsä on kaunis kuin mikä - helppo kulkea, helppo hengittää.
Männyt olivat - enimmäkseen - ylpeän kauniita, suoria ja mutkattomalla tavalla taivaita kurkottelevia. Tosin metsä kestää ja sietää myös erilaisuutta - toisin kuin me ihmiset usein:
Kosteilla paikoilla näimme lupauksia lakkasadosta, suokukkia, sudenmarjaa, paatsamaa, raatetta... mitä vielä? Aiempien kesien karhuntöitä ja käpytikan lounasravintolan nyt ainakin. Ja mäyrän nenänjälkiä sammalikossa.
Kovin pitkää metsäkävelyä emme tehneet vaan jatkoimme iltaa Ihantojärven rannalla kylän yhteisissä maisemissa. Istuskeltiin ja tarateltiin niitä näitä, ei mitään tärkeää, ei sen kummempaa - kesäillan kauneudessa viipyillen. Oi onnea.
Lähdimme nukkumaan sitten, kun aurinkokin lähti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti