...lokakuisissa metsissä, pelloilla, rannoilla ja raunioilla.
Hiljaisuuden retkemme - joka varmasti täytti vaativankin metsäkulkijan retkelle asettamat edellytykset - keräsi kahdeksan kaksijalkaista ja yhden nelijalkaisen vaeltelijan Harpatin maastoja kiemurtelemaan. Syksyn ensimmäinen lumi oli juuri pudonnut hiljentämään entisestään lokakuun miltei äänetöntä metsämaailmaa. Meillä on niin kauniita paikkoja lopulta aivan lähellä kirkonkyläämme. Ei tarvitse mennä merta edemmäs.
Hepolammen liepeiltä sukelsimme jonnekin Harpatin poluille, joita pitkin liikuimme peräkanaa kohti entisen Enon kunnalliskodin pihapiiriä. Jotain kummallista haikeutta tällaisiin ammoin huolella rakennettuihin ja nyt kenellekään kelpaamattomiin miljöihin aina kiinnittyy. Puistomainen pihapiiri olisi niin kovasti valmis tuossakin paikassa ottamaan vastaan siellä viihtyviä asujia. Iso kuusikin neljine runkoineen oli sitä mieltä, että meille saa tulla, minuun saa kiivetä.
Tämän haikean muistotilaisuuden jälkeen jatkoimme matkaa kohti Koreikkolammen seutuja. Kuljimme pitkin soramonttujen ajoittain rikkomaa kaunista harjumaisemaa ja jälleen saimme aihetta vakavampiin mietteisiin. Harjulle joskus kaivetut korsut ja juoksuhaudat pysäyttivät kulkijat pohtimaan sodan kauheutta ja niitä tunteita, joiden vallassa noita rakennelmia on täytynyt tehdä. Oi jospa...
Koreikkolampi sai meidät kuitenkin nousemaan pois sota-aatoksista - voiko rauhaisampaa maisemaa olla kuin syksyllä tyynenä lepäävä suorantainen lampi? Tuskin. Joutsenten patjat lammessa lepäilevät jo nekin - tyhjyyttään, odotellen?
Nuotiota, kahvia, nuotiokahvia.
Kahvia odoteltaessa oli aikaa etsiskellä karpaloita. Eihän niitä niin hirveästi enää ollut; joku oli pistellyt ne poskeensa ja ehtinyt rykäistä lumeen jo pienen karpalokakankin. Voro oli kuitenkin huolimattomasti jättänyt paikalle jalanjälkensä...
Lammelta lähdimme takaisinpäin jotakin toista kautta - Hepolammen retkeilyreitti opaskylteissä taisi lukea. Välillä kuljimme polkuja, välillä metsäisiä teitä. Sihteerikön kärpässienten kauneuteen ihastunut kamera sai monenmonta kuvauskohdetta:
Kärpässienen olemus (jos myrkyn unohtaa) on jonkinlainen syksyisen metsän ilonpilkahdus. Myös lumettomien kohtien maaruska hehkui värejä. Paluumatkalla laavulta kohtasimme edelleen myös joitakin haikeuden ja harmin paikkoja: metsään unohdetun kaatopaikan ja entisten kotien puita puskevia raunioita.
Kaikkineen retkeämme voi hyvin syin luonnehtia melkoisen monitasoiseksi: vastakohtien kerrostumaksi. Oli lunta ja ruskaa, sodan jäänteitä ja lammen rauhaa, luonnosuojelualuetta ja sorakuoppaa, aurinkoa ja räntäsadetta, autiotaloja ja asuttujen tilojen aavistuksia. Oli puista lämähtäviä uuden lumen riepuja ja entisen lumen taivuttamia puiden riemukaaria:
Kiitos mukavasta lauantaista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti