keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Hei Enon luonnonystävät (ja muutkin ystävät)

Koronakaudella olemme kokoontuneet yhteen harvakseltaan ja harvennein joukoin. Kulissien takana on kuitenkin liikkeessä kaikenlaista kiinnostavaa ja tärkeää, mistä viestittelen nyt.

Luonnonkukkapäiväretkelle ei löytynyt paikallista intoa ja aktiivisuutta, joten osallistumme Joensuun luonnonystävien retkeen 20.6. Retkikohteena on Koivuvaaran tila Noljakassa. Tarkemmat aikaraamit saamme Hannu Parviaiselta, ja ainakin Päivin kyydissä mahtuu mukaan kaupunkiin. Kellonajat ja starttipaikka ilmoitetaan heti kun tiedetään.

Vastatalkoot on sovittu Silkkuun paikallisten ystävällisten ihmisten maille ja ohjauksessa. Kutsutaan joensuulaiset sitten vastavierailulle vastavierailemaan, sananmukaisesti😊. Tästä ajankohdasta teitä infotaan juhannukseen mennessä. Tulkaa tekemään vastoja itsellenne tai yhdistykselle myytäviksi!

Annin ja Emman kanssa olemme käynnistelemässä Pro Hepolampi -liikettä kyläviihtyvyyttämme lisäävän lammen pelastamiseksi totaaliselta happikadolta. Olemme neuvotelleet kaupungin ympäristöviranomaisen kanssa ja päässeet jonkinlaiseen sopuun/epäviralliseen sopimukseen liikkeelle lähdöstä. Tilaamme hankesuunnitelman opiskelijatyönä Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, ja liikettä varten on jo tilattu oma logo ja ilme. Esittelemme hanketta, kunhan joku järjestää jonkinlaisen kylätapahtuman (esim. Eno-päivän). Jos kukaan muu ei järjestä, järjestämme itse infotilaisuuden asiasta kiinnostuneille. Kuulimme kaupungin edustajalta, että aika moni meistä enolaisista itse asiassa omistaa Hepolammen, joten omalla asialla ollaan, oma lehmä lammessa!

9.6. Päivi pääsi osallistumaan ELY-keskuksen tulevaisuusvisiointimieliseen ilmastotyöpajaan. Pääsin myös puhumaan Pro Hepolampi -liikkeestä ko. tilaisuudessa, ja vastaanotto ELYssä oli kyllä heti paljon myötäsukaisempi kuin kaupungin taholta.

Lisäksi: Anni on suunnitellut vieraslajitorjuntaopastusta enolaisille. Tästäkin kerromme, kun tiedämme tarkemmin. Olkaa kuulolla ja seuratkaa viestittelyä!

Onni yksillä, kesä kaikilla – vai miten se meni?

 


Ihanaa kesää!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti