Luonnonkukkapäivän retkemme suuntautui kirkonseudun kautta Hepolammelle ja sieltä hautausmaan ohi kalliolaavulle. Aloitimme vaeltelun alueelta, joka aikoinaan varattiin kolmannen maailmansodan sankarivainajille. Nyt se hehkui kesäisenä ketona ja hyvä niin. Ari Räsänen kertoi meille yhtä ja toista, ja kirkon maisemista löysimme myös kesäkuisen punikkitatin. Kaikkineen mukana oli 18 kukkaiskulkijaa, kolmessa sukupolvessa.
Kanto asvaltissa... enolaista tienpitoa:
Lammen rannalla, keskellä kylää, rastaan pesäpuu kurottuu veden yli:
...ja vähän ylempänä pikkukoivun kasvu on pahasti solmussa:
Hepokallion karhujen maailmassa kalliot ovat kauniita ja männyt uljaita.
Laavulla paistoimme nuotiomakkarat, joimme pakkikahvit ja etsimme Markun kadonnutta puukkoa. Saimme kuulla myös seuraavasta retkestä: 1.7. klo 8 starttaavasta Nesterinsaaren lintukuljeskelusta. Tästä tulee varmasti tarkempaa tietoa lähiaikoina.
Laavulta lähdettiin alaspäin kolmessa eri seurueessa. Erityinen onni potki niitä, jotka päättivät kulkea vanhan metsän läpi kohti pappila-alueen villiintynyttä puutarhaseutua. Kesäinen kasvusto hiihtoladun paikalla oli rehevää, ja kuulimme sirittäjän sekä tikkapoikueen kesäviestintää. Näimme valtavia poppeleita ja muhkean unkarisireenin. Ja sen yhden ruusun, joka on kasvanut laaksossa ja niin kauniisti kukoistaa - jonka kulkijapoika näki eikä voinut unhoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti