Kirjaston metsäiltamme tuntui kiinnostavan monia, ja suhdettaan metsään avasikin kokoontumisessa peräti 15 metsää rakastavaa ja siellä viihtyvää luonnon ystävää. Metsästä ja meistä on moneksi: joillekin metsä on hoitamisen ja kasvattamisen tai antimien keräilemisen kohde, joillekin tarinoinnin ja small talkin loputon aihevarasto, joillekin ääniä helisevää ja tuoksuja kohisevaa hiljaisuutta, joillekin ajatonta olemisen ja haltioitumisen kehystä, joillekin kaskinauris- tai savottahuhkimismuistojen aarreaitta ja joillekin surujen hautausmaa. Lempimetsä, jos sellaista voi edes mainita, sijaitsee itse kullakin milloin missäkin: Enossa, Liperissä, Kuusamossa, Varsinais-Suomessa... jossain tarkasti tai kaikkialla, selkeänä mäntykankaana, raivaamattomana ryteikkönä tai suon reunan mäntykäkkäröinä.
"Asiallisemmin" metsää voi jäsentää sen taloudellisten, sosiaalisten/psykologisten ja ekologisten merkitysten kautta. Pohdimme yhtäältä metsätalouden ahneuden logiikkaa seurauksineen ja toisaalta luonnon loputonta sitkeyttä pyrkiä korjaamaan inhimillisen toiminnan aiheuttamat vauriot. Kummastelimme oravien kollektiivista metsästäpakoa ja opimme, että parhaat metsät syntyvät itsestään, koska puut kasvavat aina ensin alaspäin ja näin löytävät itse parhaimmat kasvamisen paikkansa. Ja totta kai puhuimme myös suosta - suo jos mikä sekä tekee levolliseksi että virkistää samanaikaisesti, omituisella tavallaan. Kuulimme, että suolla on jopa henkiin herättävä, ylösnousemuksellinen voima!
Jutustelun ohessa kutsuimme itsemme kylään erään luonnonystävän metsään ja söimme kirjastoväen puuhamaa metsäistä iltapalaa sieni- ja marjahöystyineen. Kiitämme kestityksestä ja siitä, että metsät koetaan edelleen tärkeiksi muutenkin kuin kansantaloudellisesti! On muistettava, että ne ovat käytössämme vain lainamielessä, ja siksi niitä on kohdeltava hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti