Ja kyllähän niitä nyt piisaa. Perinteiselle yön-yli-retkellemme on porukan nivel- ja lonkkavaivojen lisääntyessä käynyt kuin sille kuuluisalle pyylle maailmanlopun edessä, mutta ei se mitään: perjantainen iltayön kuljeskelumme osoitti, että aina kannattaa lähteä. Sää suosi, hyttyset aivan hurmaantuivat meistä ja kesä pursui kaikkialta. Mukana Kattilajoen ja Ihannon retkellämme oli kaikkiaan seitsemän kaksijalkaista ja yksi nelijalkainen metsänkävijä. Lisäksi tapasimme (ainakin) käpytikkapoikueen, rupikonnaäidin, kyyn ja kaksi suomenhevosta, joiden kanssa osa matkasta taittui.
Karhua emme nähneet muuten kuin sen jättämien merkkien kautta:
Saimme kuulla oppia ja kokemuksia jatkuvan metsänkasvatuksen periaatteista ja tutustua muhkeisiin, kunnon otteella halattaviin kilpikaarnapetäjiin:
Meille esiteltiin myös lähde, jonka kaupungin insinöörit ovat viisaudessaan onnistuneet melkein tuhoamaan innokkaan - ja sangen tarpeettoman - ojitustyönsä ohessa.
Ihantojokea seuraileva reittimme oli mielenkiintoinen: kuiva, rapiseva harjunselänne rehevien kosteikkojen keskellä. Vieressämme vaeltava joki oli välillä leveä, välillä kapea, välillä kuohuva, välillä lepäilevä. Ajoittain ylitimme sen jännittävästi hatarilla puunrungoilla taiteillen, välillä saimme ihailla sen partaita kurkkivien villiruusujen ja saniaisten rohkeutta:
Auringon valo on ihmeellistä ja moninaista. Yhden illan ja yön kuluessakin siitä voi tavoittaa monenlaisia vivahteita. Kun sukelsimme ulos metsästä tielle, se oli erilaista kuin nukkumaan asettuva valo, jonka kohtasimme Ihantojärven maisemissa.
Auringon iltapuuhien aikaan me asetuimme kuuntelemaan ihantolaista tarinointia ja valmistelemaan retken kohokohtaa: munkkikahveja ja makkaranpaistoa. Kuvaavaa tälle(kin) kerralle oli se, että sihteeri kunnostautui levittämällä kahta erilaista tietoa retken alkuajankohdasta ja puheenjohtaja varasi kahvivedeksemme lasinpesunestettä... No, onneksi joillakin vielä pää toimii, ja saimme nuotiokahvit oikeasta lähdevedestä keitettyinä.
Elämää ei liene ilman kuolemaa? Kaiken kihisevän, sihisevän ja inisevän elämän ohessa tapasimme myös kuihtumista ja yhden (tällä kertaa myös tarpeettoman) kuoleman. Vikkelyydestään huolimatta pieni kärppä ei ole ehtinyt kipittää pois Ihantojärven rantaan ajaneen auton alta. Voi pientä.
Tänään sitten klo 12 meitä kutsuvat metsätähdet - tapaamisiin Karhunsalolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti