sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Yötä myöten, vastapäivään

Perjantain ja lauantain välisenä yönä, menneellä viikolla, yön yli -retkeemme osallistui neljä yökyöpeliä: kolme kaksijalkaista ja yksi nelijalkainen. Jälleen kerran uurastus maksoi vaivan, ja niin tekisi mieli suositella tätä elämysmatkailua kaikille! Kesäinen yö on asia, jota ei kannata menettää nukkumiseen...

Kesäyössä koivikko riittää valoksi, saniaisten salaisuudet aukeavat lehti lehdeltä, ja metsäiset matot on kudottu kieloista.



Tannilanvaaralta näki ennen kauas, nyt puut kasvavat maiseman eteen. Myös sodan arvet ovat peittymässä: ilmatorjuntamonttuja valtaavat kovalla vauhdilla hilpeät pienet kuuset:


Metsään kätkeytyy myös haikeutta: jälkiä ja muistoja menneestä ihmiselämästä, työstä ja vaivannäöstä. Kodin haamu ja pihapiirin metsittyneet marjapensaat:

Mutta: kuollut ei olekaan kuollut:

 
Mustavaaran anniskelualue lienee Pohjois-Karjalan parhaita. Kesäinen aurinko painuu pienelle lepohetkelleen juuri siellä, alkukesän öinä:


Valo jättää kuitenkin muiston itsestään, ja Mustavaaralta matka jatkuu pinkkien pilvensuikaleiden varjeluksessa. Ja taitaa olla sähköäkin ilmassa...


Kirkkokallion pienet pihlajat ovat reippaita - niiden on oltava, kun kovasta kalliosta pitää kiskoa kaikki elämän eliksiiri.


Olja katsoo huolissaan Ahojen kalliolle kapuamista - mahtaako tuosta tulla mitään, kaksin jaloin kulkevilta?


Suppuranvaaralla mietityttää: onkohan maisemassa kajastava valo nukkumaan menneestä vaiko jo töihinsä heräilevästä auringosta?


Alhaalla lammen rannalla tanssii utu, hyvin ohuin, hyvin liehuvin harsoin:


...ja kyllähän siellä savuaakin:


Metsätie on hiljainen, niin hiljainen. Liekö sitten hyvää ja levollista vaiko pahaa ja tyhjää hiljaisuutta? Sarastaako sen horisontissa kuitenkin ?


Yölaulajahavainnoista sen verran, että retkueen jäsenistä kaksi ei kuullut mitään ja yksi ei ymmärtänyt kuulemaansa, mutta mitä ilmeisimmin meille esiintyi ainakin pensassirkkalintu...

Hiltulanvaaralla tiedettiin varmasti: kyllä tuo valo kertoo uuden heleän aamun tarjolla olosta. Kiitos öisistä ilonhetkistä ja valoisia kesäpäiviä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti