Viime viikonvaihteen lauantaina kävimme kohisevissa Korisevan maisemissa kuuntelemassa metsäistä hiljaisuutta: koskien kohinaa ja vaaran rinteiden puiden huminaa. Näimme paljon metsästäjiä ja metsästyskoiria, mutta paukkeelta jostain syystä säästyimme.
Ajellessamme Enomme reunoilla saimme konkreettisesti nähdä, mitä kylissä tapahtuu, kun niihin saadaan tiet: ihmiset käyttävät heti tilaisuutta hyväkseen ja lähtevät tien mutkien taakse palaamatta enää koskaan. Näiden lopullisten lähtöjen haikeus ja luonnon kauneus yhdistyvät joksikin vaikeasti kuvattavaksi kokemukseksi mielissä, jotka etsivät hiljaisuutta kuolleiden kylien liepeiltä.
No - eihän me tietenkään pelkkää hiljaisuutta kuultu: Helinän herkeämätön höpöttely ja Marittan (Maritan?) muikeat naurut toivat iloa ja tunnelmaa loppusyksyn nuotiokahvitteluumme - siis siihen, mitä varten matkaan oli oikeasti lähdetty.
Ja nyt sitten matematiikkaa edistyneille: kun mukana oli kymmenen jalkaparia ja näiden joukossa yksi nelijalkainen, montako kaksijalkaista retkelle osallistui?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti